Me-hengestä asiakkuuden aikakauteen
Suurinta osaa suomalaisista urheiluseuroista pyöritetään käytännössä talkoovoimin. Liikuntakasvatuksen professori Pasi Koski on seurannut urheiluseurojen kehitystä jo vuodesta 1986. Kosken mukaan seuratoiminnan ammattimaisuus on lisääntynyt. Talkootoiminnan vähentyessä, seurojen osallistumismaksut ovat kasvaneet merkittävästi. “Monet kunnat, jotka ovat pitäneet kiinni harrastustoiminnan maksuttomuudesta, ovat joutuneet luopumaan tästä hienosta periaatteesta”, toteaa Koski. Harmittava kehityssuunta lisää urheilun eriarvoisuutta.
Koski kuvailee suomalaisten asenneilmaston muuttuneen viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Ennen suomalaiset toimivat kuuliaisesti yhteisen hyvän eteen mutta nykyään kansalaisia motivoivat toisenlaiset arvot. Liikuntakasvatuksen professori jäsentää nykypäivän suomalaisten suhtautumisen seuratoimintaan sekä talkoisiin seuraavasti. Urheiluseurojen jäsenistössä vaikuttaa nykypäivänä karkeasti nelisen erilaista asenneryhmää. Ensimmäisen ryhmän edustajat identifioituvat veronmaksajiksi ja kokevat urheiluseurat kirjaston kaltaisina ilmaisina palvelupisteinä. Toiset taas näkevät itsensä maksavina asiakkaina ja ovat aina valmiita vaihtamaan “parempaan”. Kolmannessa ryhmässä urheiluseura koetaan tuotantolaitokseksi, johon investoiminen tuottaa pitkän tähtäimen voittoja. Viimeinen ryhmä koostuu jäsenistä, jotka pitävät urheiluseuraa pystyssä. He ovat talkoisiin aktiivisesti osallistuvia, me-henkisiä ihmisiä, joiden silmissä urheiluseura on yhteisö. Talkootyö perustuu ajatukseen siitä, että tehdään asioita yhteisen hyvän eteen. Talkoohengen vaatima yhteisöllisyys ei ole nykypäivänä itsestäänselvyys. “Seuroissa on monesti havaittu ihmisillä olevan keskimäärin enemmän pulaa ajasta kuin euroista”, kertoo suomalaisen seuratoiminnan asiantuntija Mikko Mäntylä.