LASBin miesten edustuksella voitokas kenraali

LASB kohtasi Rauman Salban viimeisessä harjoitusottelussa Lahden Suurhallissa lauantaina ja nappasi takataskuunsa 4-2 (2-0,0-1,2-1) voiton. Suurhalliin oli saapunut mukavasti katsojia, joka lupailee hyvää salibandyliigan kotiavausta ajatellen.

LASB tuli lupauksensa mukaisesti erittäin vahvasti ottelun avauserään ja hallitsi sitä mielin määrin. Se piti palloa, liikutti sitä hyvin ja onnistui maalinteossa kahdesti. 1-0 osuma syntyi pitkän pyörityksen päätteeksi, kun Heikki Hätönen löysi Mikael Järven keskeltä ja Järvi siirsi pallon tyynesti oikeaan alakulmaan. 2-0 maalin viimeisteli upealla tavalla Tino Nivala, kun ensin Hätönen riisti pallon Salba- maalin takana, pelasi sen Nivalalle maalin kulmalle ja tämä nosti pallon itselleen ilmaan ja löi sen ohi Teemu Kortelaisen. Maali oli muuten täydellinen kopio kolmen vuoden takaisesta, jolloin oranssit kävivät ryöstöretkellä Rauman Kauppiksella. Kotijoukkueella oli erässä aineksia useampaankin maaliin, mutta lisäosumia ei enää nähty.

Vaikka ensimmäinen erä ennakoi raumalaisille pitkää iltapuhdetta, ei siitä ihan sellaista tullut. Koirapaidat kampesivat itsensä mukaan toisessa erässä, kun Salban kapteeni Antti Keskitalo onnistui ylivoimalla maalin edestä. Keskitalon maali oli erän ainoa, joten erävoitto meni Salballe.

Kolmannessa erässä Salba tuli jo tasoihin, kunnes LASB sai pallon vihdoin Kortelaisen selän taakse ottelun viimeisellä minuutilla. Hyvän pallorallin päätteeksi Roope Kainulainen löysi Vili Aholan maalin edestä, eikä nuori pellavapää erehtynyt. Ottelun loppulukemat syntyivät, kun Järvi riisti pallon keskialueella ja puttasi kuulan tyhjään Salba- maaliin.

– Tulokseen pitää olla tyytyväinen, niin kuin voittoon aina, mutta kyllä meille edelleen jäi paljon parantamisen varaa. Pelissä on paljon hyviä hetkiä, niin kuin ensimmäinen erä esimerkiksi, mutta sitten toisessa erässä vähän jokainen alkoi oikoa pelisuunnitelmasta ja ote lipsua. Kolmas erä oli meiltä taas hyvä. Seuraava viikko on meille todella tärkeä. Tehdään paljon töitä ketjutasolla ja hitsataan joukkueesta vielä valmiimpi Classic- avaukseen, jutteli valmentaja Petri Kemppainen ottelun jälkeen.

LASB- onnistujia olivat tänään maalivahti Pasi Järvinen, joka otti muutaman hyvän kopin, kakkosen sentterinä pelannut Julius Aaltonen sekä ykköskenttä kokonaisuudessaan (Järvi-Hätönen-Nivala-Pentikäinen-Vilén). Ei ykkösenkään peli valmista ole, mutta siinä tapahtuu koko ajan hyviä asioita ja peli loksahtelee kerta kerralta paremmin paikoilleen. Toisen erän pientä ontumista lukuunottamatta peli oli kauttaltaan hyvää, josta omaa kieltään kertoo vain kaksi päästettyä maalia.

Oranssien harjoitusottelut ovat nyt takana ja reilun viikon päästä alkava Salibandyliiga edessä. Sarja alkaa LASBin osalta kovimmassa mahdollisessa paikassa, kun se kohtaa hallitsevan Suomen mestari Classicin Tampereella. Paljoa ei vastus helpotu ensimmäisessä kotiottelussa 24.9. kun Suurhalliin saapuu viime kauden finalisti Esport Oilers.