LASBin taival Suomen Cupissa tuli päätökseen Helsingin Ruskeasuolla M-Teamin voittaessa pelin 7-6 -maalein. Oranssien peli oli kauttaaltaan huolimatonta ja helppoja virheitä sattui lukuisia, mistä M-Team rokotti kovalla prosentilla. Vasta kolmanteen erään peliin syttynyt LASB sai miehekkään kirin aikaan, mutta se jäi maalin päähän. Avauserä oli oranssipaidoilta varsin hermostunut. Ratkaisut tuntuivat hetkittäin hieman ylimielisiltä, kun haettiin […]
Monthly Archives: marraskuu 2022
Nokian KrP maistatti LASBille oranssien omaa lääkettä Lahden lauantai-illassa, kun näädät kampesivat LASBin 6-1 -johdon tasoihin viimeisellä kympillä. 50 minuuttia pelissä hyvin kiinni ollut oranssiryhmä kuitenkin hoiti lisäpisteen mukaansa jatkoajalla, loppulukemien ollessa pelin päätyttyä 7-6. Pelin alku oli hieman tunnusteleva puolin ja toisin, mutta erän edetessä kumpaankin päätyyn alkoi syntyä maalipaikkoja. Maalihanat aukesivat hieman ennen […]
LASB kohtaa Nokian KrPn lauantaina Lahdessa. Lahtelaiset hävisivät viimeksi Nokialla Näädille numeroin 8-5. Joukkue johti kauden toisessa ottelussaan KrPtä vastaan 5-2, kunnes nokialaiset ottivat kakkosvaihteen silmään ja painelivat ohi voittoon. LASBissa ensimmäistä kauttaan pelaava Roope Wikström on Nokian KrPn oma kasvatti ja lähtee pelaamaan vanhaa seuraansa vastaan hyvällä fiiliksellä. – Hyvät ovat fiilikset. […]
LASB oli suurimman osan lauantai-illan Oilers-kamppailussa pahasti vaikeuksissa, mutta viimeisen kolmen minuutin ällistyttävä kiri neljän maalin tappiolta tasoihin kartutti lopulta pistepottia yhdellä pisteellä. Voittolaukauskilpailuun asti venynyt ottelu päättyi lopulta Oilersin voittoon 5-6. Oranssit lähtivät otteluun kelvollisesti ja saivat alkuun pari hyvää pallollista vaihtoa alle. Vaikeudet alkoivat kuitenkin hiljalleen kasautua, kun ensimmäisellä kympillä joukkue otti kaksi […]
Jyväskylän perjantai-illassa nähtiin tiukka vääntö pisteistä, kuten LASBin ja Happeen välillä on vuosien saatossa totuttu näkemään. LASB nousi kolme kertaa tasoihin ottelussa ja lopulta ratkaisu haettiin aina voittolaukauskilpailusta asti. Sen voitti Happee, joten loppulukemat merkittiin kotijoukkueelle 4-3. Jyväskylän hirviteatterin alkutahdit olivat varsin rauhalliset. Ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin ei paljoa tapahtunut, kun molemmat joukkueet yrittivät rauhallisesti rakentaa […]
Maajoukkuetauolta on nyt palattu ja LASB aloittaa pelit kahdella kovalla ottelulla. Ensin perjantaina matkataan Jyväskylään ja lauantaina vuorostaan Öljymiehet saapuvat Lahteen. LASB lähti tauolle otettuaan murskatappion Classicilta numeroin 1-9. LASB aloitti Classicia vastaan menemällä 1-0 johtoon, mutta se ei riittänyt sen jälkeen, kun vierailijat menivätkin nopeasti ohi. LASB hyökkääjä Jasper Juuti aloitti alkukauden vahvasti, […]