LASB kohtaa Suurhallin liigakenraalissa Salban

LASB pelaa syksyn viimeisen harjoitusottelunsa lauantaina, kun se kohtaa Rauman Salban Lahden Suurhallissa. Oranssit odottavat innolla uuteen kotipyhättöön pääsyä ja toivovat jo liigakenraaliin runsaasti kannattajia. Otteluun on vapaa pääsy ja Suurhallilta on pelitapahtumien lomassa mahdollisuus ostaa Fat Pipen tuotteita, LASBin fanituotteita sekä kausikortteja.

LASB on kohdannut Rauman Salban aiemmin kahdesti. Tämä tapahtui oranssien ensimmäisellä Divari- kaudella 2013-2014, jonka päätteeksi raumalaiset juhlivat liiganousua juuri Hakkalassa. Kaksi edellistä kautta ovat menneet eri sarjatasoilla ja eri merkeissä. Salballa on ollut liigassa vaikeaa, kun taas LASB kiipesi Divarin mestariksi ja lunasti viime keväänä paikan lajin korkeimmalle sarjatasolle.

– Salba on tietysti itselle tuttu jengi, kun siellä viime vuoden pelasin. Pelaajamateriaali ei näytä paperilla yhtä kovalta kuin aiemmin, mutta jos pelityyli sopii joukkueelle, niin mistä sitä tietää miten hyvin onnistuvat. Vieraissa Salballe ei ole paljoa onnistumisia tullut, mutta ei se todellakaan sellainen joukkue ole, jota vastaan meillä olisi varaa lähteä takki auki, ennakoi LASBin maalilla lauantaina torjuva Pasi Järvinen.

Salban valmentaja vaihtui kesällä, kun värikäs mediapersoona Juha Mäkilä siirtyi sivuun ja Wirmoa aiemmin luotsannut Petri Seppinen hyppäsi telakkakaupungin ylpeyden ruoriin. Joukkueen kannalta merkittävimpinä jatkajina voidaan pitää puolustaja Joni Rokosaa, kapteeni Antti Keskitaloa sekä väkkärämäistä Miikka Sokkaa. Salba uutisoi perjantaina uudesta maalivahtikiinnityksestä, kun se hankki Järvisen tilalle Teemu Kortelaisen Erästä.

LASB pelasi numeroiltaan tasaisen, mutta esitykseltään ailahtelevan harjoitusottelun keskiviikkona Nokian KrP:ta vastaan. Valmennus ei ollut tyytyväinen ottelun alkuun, mutta loppuun kylläkin. Lauantain teemana on tulla otteluun hyvällä sykkeellä heti alusta asti.

– Tärkeä peli meille kauden alla ja me haluamme näyttää siinä parastamme. Olen aina tykännyt pelata entisiä joukkueitani vastaan ja onnistunut niissä hyvin. Toivotaan samaa lauantaille, Järvinen päätti.

LASBin terveystilanne on hyvä, mutta Rasmus ja Justus Kainulainen ovat sivussa Salba- ottelusta maajoukkue-edustusten vuoksi. Rasmus on mukana U23- maajoukkueessa ja Justus edustaa Suomea U19- maajoukkueen paidassa.

LASB – Rauman Salba Lahden Suurhallissa lauantaina 10.9. klo 17. Vapaa pääsy.

LASBin pelaajia voi käydä moikkaamassa ennen illan ottelua kauppakeskus Valossa Launeella, jossa luvassa on ainakin laukaisututkaa ja nimmareita sekä ehkäpä joku yllätyslahjakin jollekin onnekkaalle. Valon tapahtuma alkaa klo 10 ja päättyy klo 15. Paikalla ovat LASBin lisäksi Pelicans ja Lahti Basketball.