Monthly Archives: syyskuu 2022

Otteluraportti: Vierasryöstö! LASB haki ensi kertaa pisteet Westend Indiansin kotiluolasta

Perjantai-illan jännäri Espoon Otahallilla kääntyi värikkäiden vaiheiden jälkeen rangaistuslaukauksissa LASBin hyväksi. Joukkue suuntaa siis voittoputkessa kohti sunnuntain Jymy-matsia!  Avauserässä molemmat joukkueet pyrkivät pitämään tarkasti palloa hallussa ja rakentamaan paikkojaan maltilla. Montaa laukausta ei nähty kumpaankaan päätyyn, mutta LASB iski omansa tehokkaasti sisään. Tiitus Salokangas avasi maalihanat Matias Pietisen poikkisyötöstä. Sama mies nosti LASBin myös 2-0 […]

Otteluennakko: Tatu Havulan komppanian johdolla ryöstöretkelle Espooseen – Viikonlopun kruunaa kotiottelu Nurmon Jymyä vastaan

LASB onnistui avaamaan voittotilinsä keskiviikon ottelussa EräViikinkejä vastaan 2-1. Vähämaalisessa ottelussa kotijoukkueen tähtenä tuikki loistavia otteita maalilla esittänyt Santtu Pohjonen, jonka taakse vierailijat onnistuivat iskemään vain yhden maalin. Paikkoja ottelussa oli riittävästi, mutta molemmilla viimeistelyssä riittää vielä reilusti tekemistä.   Seuraavaksi LASB lähtee jatkamaan voittokulkuaan perjantaina Westendiin, minkä paikalliset Inkkarit pyrkivät estämään. Harjoituskaudella espoolaiset olivat […]

Otteluraportti: LASB käänsi niukkamaalisen väännön itselleen EräViikinkejä vastaan ja avasi voittotilin – ”Oltaisiin voitu tehdä vaikka kahdeksan maalia paremmalla viimeistelyllä”

LASB avasi viimein voittotilinsä kauden 2022-2023 F-liigassa, kun ErVi kaatui Lahden keskiviikkoillassa maalein 2-1. Paikkoja oli riittämiin molemmin puolin, ja tehokkaammalla viimeistelyllä taululle olisi voitu saada paljon korkeammatkin lukemat.  Avauserä ottelusta kamppailtiin tasaisissa merkeissä, vieraiden maalivahti Nemo Sipilän ollessa hieman työllistetympi kuin LASBin virkaveli Santtu Pohjonen. Erän ainoan maalin viimeisteli vierasjoukkue, kun kapteeninnauhaa kantanut Tommi […]

Otteluennakko: Avausvoitto haussa kotiaskissa EräViikinkejä vastaan – ”Pidetään Patrik Laitinen kurissa niin hyvä tulee”

Kolmen pelin viikko aloitetaan keskiviikkona kotiluolassa, kun EräViikingit saapuu Helsingistä maakuntaan haastamaan LASBin. Jaossa on isot pisteet, sillä ErVi lukeutuu ennakolta päävastustajiin viimeisistä pudotuspelipaikoista käytävässä taistelussa. Kolme peliä on takana LASBin kautta, ja pistetili on sentään saatu avattua, kun sunnuntaina SPV voitti Seinäjoella vasta voittolaukauskilpailussa. Lähellä täysiä pisteitä oltiin tuossa pelissä, samoin kuin viikko sitten […]

Otteluraportti: Pistetili saatiin avattua Peliveljien vieraana, voitot vielä karttavat

Tasainen vääntö Seinäjoella päättyi tällä kertaa Peliveljien voittoon, mutta vasta voittolaukauskilpailussa. LASB avaa näin ollen pistetilinsä yhdellä pisteellä, vaikka enempäänkin olisi ollut mahdollisuus. Avauserä oli enimmäkseen SPV-merkkinen, kun kotijoukkue pääsi paremmille maalipaikoille. Ensimmäisen maalin onnistui kuitenkin tekemään LASB Santtu Pohjosen erinomaisen pitkän heiton seurauksena, kun Joonatan Surakka ja Niko Einiö pääsivät nokikkain SPV-vahti Rasmus Hasun […]

Otteluennakko: Kauden avauspisteet haussa Peliveljiltä – ”Ei siellä mitään mörköjä meille ole vastassa”

Oranssien syyskuun ruuhkaviikot jatkuvat jälleen sunnuntaina, kun joukkueen bussi suuntaa kohti Seinäjokea. Kahteentoista päivään pelataan viisi ottelua, joten pelituntumaa on ainakin tarjolla.  Kaksi ottelua on kautta takana ja pistesarake näyttää joukkueella yhä nollaa. Mahdollisuudet pisteisiin olivat olemassa niin Happeeta kuin erityisesti KrP:tä vastaan, mutta niihin ei vielä pystytty tarttumaan. Happee vei pisteet Lahdesta maalein 5-10, […]

Otteluraportti: Edes viisi tehtyä maalia ja Santtu Pohjosen unelmapeli ei riittänyt voittoon KrP:n vieraana

Tiukka puolustustaistelu Nokian KrP:n vieraana ei kartuttanut pistepottia, vaikka LASB suurimman osan peliajasta kamppailua johtikin. Santtu Pohjosen torjuntoihin, uhrautuvaan puolustuspeliin ja teräviin vastahyökkäyksiin pelissään luottanut oranssiryhmä joutui lopulta taipumaan numeroin 8-5. 

Otteluennakko: Syksyn metsästyskausi on käynnissä – LASB lähtee näätäjahtiin Nokialle

Lahtelaiset lähtevät kauden ensimmäisiin vierasotteluihin allaan 5-10 tappio sarja-avauksesta Happeelle. Keskiviikkona joukkue matkustaa Nokialle näätäjahtiin ja sunnuntaina vuorostaan Pohjanmaalle SPV:n vieraaksi.   LASBin onnistujiin avausottelussa kuuluivat ehdottomasti hattutempun tehnyt Tiitus Salokangas ja järkyttävän kovaan maalivireeseen äitynyt Jasper Juuti. Espoosta Lahteen saapunut hyökkääjä iski ottelussa kaksi osumaa, joista ilmaveivillä tehty osuma herätti ihastusta aina netissä saakka. […]

Otteluraportti: Happee oli terävämpi sarja-avauksessa – Tiitus Salokankaan ja Jasper Juutin otteet lupaavat hyvää jatkoa varten

LASBin liigakausi 2022-2023 aloitettiin perjantai-illan mittelöllä Happeeta vastaan. Ottelu tarjosi paljon käänteitä ja maaleja, mutta Happee oli lopulta selkeästi parempi joukkue. Loppulukemat merkittiin 5-10 vierasjoukkueen hyväksi.  LASB sai hyvän startin otteluun, kun jo toisella minuutilla Jasper Juuti iski ottelun avausmaalin riistettyään pallon Happeen Perttu Koljoselta. Johdosta ei saatu kauaa nauttia, vaan Happee tuli tasoihin ja […]

Otteluennakko: Uusi kausi polkaistaan käyntiin kotiottelulla Lahdessa – Vieraaksi lauteille saapuu Happee

LASB palaa jälleen sarjapelien pariin, kun edellinen ottelu pelattiin viime maaliskuussa. Tällä kertaa sarja-avauksessa vastaan asettuu Jyväskylän Happee, jota vastaan edellinen kausi päätettiin voitokkaasti. Happeen kokoonpanossa tullaan näkemään tuttu kasvo lahtelaiselle salibandy-yleisölle, kun Perttu Koljonen palaa jälleen takaisin Lahti Energia -areenalle, tällä kertaa vierasjoukkueen riveissä.  LASBissa puhalsivat kesällä muutoksen tuulet, kun joukkueesta lähti tukku pelaajia […]