SM-sarjassa pelaava P18 edustusjoukkue avasi kotikautensa salpausselkähallissa Lahdessa tiistaina. Ottelussa oli vastassa Tampereen Classic joka taipui kotijoukkueen käsittelyssä lopulta 4 – 3 lukemin. Ottelun kaksi ensimmäistä erää etenivät hyvin pitkälti kotijoukkueen komennossa ja kun vieraiden kolmannen erän kiri ei riittänyt kuin maalin päähän niin pisteet jäivät ansaitusti Lahteen. Oranssipaitojen maaleista vastasivat Olli Maksimainen, Niko Eskelinen, […]
Category Archives: P19
Mainiosti jo ennen kolmea viimeistä peliä B-poikien 1.divisioonan runkosarjan voittanut LASB/SCU lähtee tulevana viikonloppuna karsimaan pääsystä SM-sarjan play-offeihin. Lauantaina 23.3. klo 17:00 joukkue kohtaa Killerin liikuntakeskuksessa Jyväskylässä paikallisen seuran O2-Jyväskylän B-pojat, jotka puolestaan ovat selvittäneet valtakunnallisten aluesarjakarsintojen läpi tiensä piikkipaikalle. VS Panos on suuri jo tässä lauantain pelissä kummallakin joukkueella […]
Sunnuntaina 2.12. klo 16 alkaneessa pelissä Tampereella Raholassa nähtiin vauhdikas ja tiivistunnelmainen ottelu. Isännät (Nokian KrP) laittoivat vieraat ahtaalle ja tuomarilinja salli melko kovankin pelin. Tosin myös rangaistusten jakelun myötä erikoistilanteita esim.4 vs 4 kentällisillä nähtiin. Pelissä ei nähtykään totuttua LASB/SCU:n jossain vaiheessa tapahtuvaa irtiottoa jossa vastustaja jää telineisiin. Aivan pelin loppuun säilyi jännitys tilanteessa […]
Perjantai-iltana 23.11. Janakkalan liikuntahallissa Turengissa joukkueellä tuli täysi kymppi täyteen 1.divisioonan pelejä. Seitsemännessä pelissä LoSBia vastaan voitto tuli selkein numeroin 8-3 vaikkakin vieraat jaksoivat haastaa nousemalla 4-1 lukemista maalin päähän 4-3:een, mutta sen jälkeen loppuivat eväät. Kahdeksannessa ottelussa vastaan asettui sinipaitaiset vieraat Lappeenrannasta (NST), mutta hitaahkon liikkeelle lähdön jälkeen isännät korjasivat potin lukemin 10-2. Yhdeksäs […]
Joukkueen päätyminen pelaamaan B-poikien 1.divaria ratkesi SM-karsintojen pudotuspeleissä 23.9.2018 Hämeenlinnan Nummikeskuksessa, jossa lopulta vasta jatkoajalla EräViikingit oli vahvempi ja meni LASB/SCUn nenän edestä SM-sarjaan. Parin viikon tauon jälkeen alkoi 1.divari joukkueen osalta Helsingin Ruskeasuolla 7.10., jossa LASB/SCU oli lopulta M-Team: ia vahvempi lukemin 5-8. Viikko väliä ja ensimmäisessä kotipelissä 13.10. Hollolan Heinis-hallissa isännät voittivat länsirannikon […]
Lauantaina järjestettiin tulevan kauden jännittävin avaus Hakkalassa ja Koskihallissa Hämeenkoskella,kun LASB järjesti try outit B-junnuille sekä A-ikäisille. Viime kaudella seuralta puuttui A-junnutiimi, joka nyt keräsi liki 20 try out osallistujaa. Aluksi joukkueet treenasivat omillaan ja sen jälkeen oli yhteinen lounas Hämeenkoskella. Päivä päätettiin yhteisiin pelitreeneihin. B-poikien valmennustiimin Kalle Tyrkäs seurasi molempien joukkueiden työskentelyä kohti […]
Tulevan viikon lauantaina starttaa Hakkalassa ja Hämeenkoskella try outit kaudelle 2017-2018. A- pojat aloittavat Lammilla ja B Koskella klo 10 aamuharjoituksilla, joista siirrytään seuran tarjoamalle murkinalle Hämeenkoskella. Ruokailun jälkeen ohjelma jatkuu Hämeenkoskella A:n ja B:n yhteisillä peleillä. Lisätietoja ja infoa antaa Kalle Tyrkäs p. 0400711031 Ennakkoilmoittautumista ei ole, paikalle vaan runsain joukoin. Matkalle liigaan. […]
LASBin junnut täyttivät aukon Hämeen mitalitilastoissa. B-poikien SM-mitali on sarjassaan ensimmäinen. Täpötäysi Salpahalli oli ratketa liitoksistaan, kun vaikean alun jälkeen joukkue alkoi tehdä nousuaan. Oilers venytti maalieroaan jo 1-5:een saakka, kunnes kolmannen erän alkuun Eetu Hyvönen laukoi Jupen upeasta syötöstä nätin maalin. Johtuiko hämäläisyydestä, vai mistä, mutta kotiyleisökin heräsi kannustamaan pikkuhiljaa äänekkäämmin. Alkoi hermoja raastava […]
B-poikien työmoraali on ehdottomasti SM-sarjan kovinta tasoa. Tuloksena huikea voitto ensimmäisestä finaaliottelusta Tapiolan urheiluhallissa. Joukkueen ilme oli jo bussiin noustessa virkeä, asenne ja keskittyminen kohdistui vain ja ainoastaan päivän teemaan. Tyrkkään Kallen tiistaitreenien paketti oli imetty pääkoppaan ja nyt lähdettiin sitä toteuttamaan. LASBin oranssi työmoraali oli järkkymätön. Siihen ei pystynyt tällä kertaa mikään. Kaikki, mitä ympäristössä […]
LASB:n oranssipaidat matkaavat finaaliotteluiden avausmatsiin pääsiäisperjantaina. Ottelu pelataan Tapiolan liikuntahallissa, jossa on salibandyyn hieman poikkeava alusta, parketti. Kertaalleen on joukkueen kanssa siihen tutustuttu ja huonolla menestyksellä. Nyt ollaan viisaampia ja harjoittelunkin osalta siihen ennakoitu. Tämä joukkue lähtee tanssiin viemään, ei vietäväksi. Ottelusarja pelataan seuraavasti TULEVAT FINAALIOTTELUT 14.4. 17.00, Tapiolan Urheiluhalli Oilers NG – LASB ed. […]