Huippukamppailu LASB-EräViikingit sunnuntaina Lahden suurhallissa

LASBin miesten liigaottelut jatkuvat sunnuntaina, kun Lahden suurhalliin saapuu yksi sarjan kovimmista joukkueista – ellei jopa kovin – EräViikingit. Haaste on kova, mutta kuten kauden aiemmat kotipelit ovat osoittaneet, ei mahdoton.

Helsinkiläinen EräViikingit syntyi viime keväänä Tapanilan Erän ja Viikinkien fuusioituessa. Tuloksena oli maailman suurin salibandyseura, jossa on lisenssipelaajia peräti yli 2000 kappaletta.

– Huippu-urheilussa haluamme huipputason liigajoukkueen, jolla on laadukas ottelutapahtuma, joka kerää yleisöä ja jolla on vaikuttavuutta pääkaupunkiseudulla, valotti seuran toiminnanjohtaja Jari Oksanen fuusion tavoitteita Helsingin Sanomien haastattelussa.

Ja huipputason joukkue kahden vahvan liigajoukkueen sulautumisesta syntyikin, vaikka lähtijöitäkin ymmärrettävästi kesällä oli. Mikael Lax päätti jatkaa uraansa Sveitsissä ja Lauri Stenfors sekä Jani Hyytiäinen palasivat kotikulmilleen Turkuun. Paikkaajiksi marssitettiin Jani Kukkolaa ja Mika Moilasta ja kun ennestään vahvasta hyökkäyksestä löytyy Miko KailialanRoni Laasosen ja Janne Hyvösen kaltaisia pelimiehiä, on jälki ollut tuhoisaa.

Joukkueen heikoimmaksi lenkiksi arvioitiin ennen kauden alkua sen puolustusta, mutta pelaamassaan kuudessa ottelussa EräViikingit on näyttänyt epäilijöilleen pitkää nenää. 21 maalia omiin kuudessa ottelussa tarkoittaa keskimäärin 3,5 maalia ottelua kohden ja se on liigajoukkueista toiseksi vähiten. Maaleja joukkue on mättänyt 53 kappaletta.

Joukkueen paras pistemies on Roni Laasonen tehoin 11+3=14. Lauantaina EräViikingit niputti OLS:n näytöstyyliin lukemin 9-1 ja nappasi sarjan kärkipaikan itselleen.

LASB urakoi viime viikonloppuna kaksi ottelua, kun ensin se pyörähti Oulussa OLS:n vieraana ja kohtasi heti perään M-Teamin kotonaan. Oulun reissu oli tyhjä arpa, mutta sunnuntaina suurhallin taika piti ja joukkue ryöpytti M-Teamia lukemin 11-5. Oranssit ovat onnistuneet kotikentällä hyvin, sillä M-Team voiton lisäksi myös Oilers menetti joukkueelle pisteen ja Happee sai poistua Lahdesta tyhjin käsin. Sunnuntain EräViikingit ottelu on jälleen kerran astetta aiempia otteluita tiukempi rypistys.

– Kova tasonmittaus, joten taas nähdään missä mennään. Pelit ovat sujuneet Lahdessa hyvin, eikä nytkään ole mitään syytä, miksei jatkettaisi samaan malliin. Onnistumiseen vaaditaan kärsivällinen ja kurinalainen esitys, ennakoi LASBin valmentaja Kalle Tyrkäs lauantaina.

EräViikingit ottelu on paitsi Mikael Järven ensimmäinen ottelu vanhaa seuraansa vastaan (ennen fuusiota Viikingit, jossa Järvi pelasi 16 kautta, toim.huom.) myös Heikki Hätösen (kuvassa) 200. runkosarjaottelu salibandyliigassa. Oman kylän poika Hätönen on edustanut aiemmin urallaan hämeenlinnalaista Trackersia sekä Tampereen Classicia.

img_6370– Oli hienoa saada ”Hessu” takaisin LASBiin silloin ensimmäiselle Divari- kaudelle. Heikki oli
alusta lähtien iso palanen meidän nuoressa joukkueessa
ja kaikesta tekemisestä paistoi, että tavoite oli nostaa LASB liigaan. Siinä kaverissa jos jossain on sitä voiton nälkää sekä halua onnistua ja auttaa joukkuetta, muisteli oranssien monivuotinen kapteeni Henri Vilén.

– Todella hienoa, että pystytään tarjoamaan Heikille hieno päivä omassa seurassa! Jatkoi Tyrkäs.

Mutta millä eväillä päivänsankari Hätönen jatkaa viiden ottelun mittaista maaliputkeaan ja EräViikingit kaatuu sunnuntaina?

– Ollaan jo näytetty, että pystytään voittamaan kaikki joukkueet tässä sarjassa, joten kyllä me siitä lähdetään sarjakärkeäkin vastaan. Pelissä riittää varmasti vauhtia, sillä EräViikingit karvaa aktiivisesti ja onhan heillä huikea määrä taitoa siinä joukkueessa…Siitä kuitenkin lähdetään, että ei olla hävitty yhtään peliä Lahdessa huomisen jälkeenkään, Vilén veisteli.

Järven ja vanhojen joukkuekavereiden kohtaamisen, Hätösen 200. liigapelin ja suurhallin hyvän tunnelman lisäksi ottelussa on kosolti muutakin seurattavaa. LASBin Tino Nivala on ollut jäätävässä iskussa alkukauden ja tehoillut kuudessa ottelussa pisteet 6+7=13. Myös LASBin kakkonen, Kainulaiset etunenässä, on osoittanut heräämisen merkkejä. Eräviikinkien riveistä esiin nousee puolestaan maalipörssin kakkonen Roni Laasonen, joka on heilutellut verkkoa 11 kertaa.

LASB – EräViikingit Lahden suurhallissa sunnuntaina 16.10. klo 18

Fanseat näyttää ottelun suorana lähetyksenä

Hauhon Liikenne järjestää otteluun linja-autokuljetuksen. Aikataulu ja hinnasto löytyvät täältä

Ottelun tarjoaa:

183linnasteel-2m-vers2-png