Edustukselle kirvelevä kotitappio

tuloskuvalasb-indians

LASB kärsi harmittavan kotitappion kautensa hyvin aloittaneelle Westend Indiansille sunnuntaina Lahden Suurhallissa. Kahden erän jälkeen oranssit johtivat ottelua 3-1, mutta Indians nousi päätöserän kolmella maalilla voittoon.

Indians aloitti maalinteon heti ottelun kolmannella minuutilla, kun Miska Mäkinen pääsi lyömään maalin edestä paluupallon ohi hyvin torjuneen Kaapo Kettusen. LASB kuittasi avausmaalin seuraavassa vaihdossa Mikael Järven tarkalla etukulmalaukauksella ja siirtyi 2-1 johtoon ylivoimalla ajassa 7.33. 2-1 maalin viimeisteli Matti Korhonen ja siihen syötön tarjoili Tino Nivala.

Ottelun toisessa erässä nähtiin vain yksi maali, kun Kainulaisen veljekset Justus ja Rasmus karkasivat nopeaan kääntöön ja viimeksi mainittu tarjoili karkin vielä Elmeri Saukkosen lapaan tyhjän maalin eteen. LASB sai erän lopulla vielä ylivoimamahdollisuuden, kun Indiansin Valtteri Kainulainen kolasi Järven hieman turhautuneen oloisena, mutta ei onnistunut lisäämään johtoaan.

Kolmas erä alkoi Indiansin ylivoimalla Vili Näverin istuessa jäähyä maastapeluusta, mutta myöskään vieraiden ylivoima ei tuottanut tulosta. Ajassa 44.13 kavennus kuitenkin syntyi, kun Valtteri Kainulainen laukoi tarkasti ohi LASB- peiton ja Kettusen. 3-3 tasoitus syntyi Indiansin kannalta hieman onnekkaasti, kun Tuomas Iiskolan syöttö päätyi LASB- puolustajan mailan kautta Samuli Granlundin lapaan ja tällä oli helppo työ nostaa pallo maaliin. Suurhallin lähes 800 katsojaa jäivät tällä kertaa ilman palkintoa, sillä myös ottelun viimeinen maali kirjattiin vieraille. Mikael Sievänen antoi vahvan takapaineen kulmasta pois nousseelle Miikka Pentikäiselle, riisti pallon ja illan parhaana palkittu Mäkinen tälläsi tarjottimelle jääneen pelivälineen kauniisti vasempaan yläkulmaan.

– Mielestäni saatiin ihan kohtalainen startti peliin. Toinen erä oli vaikeata, ei pysytty siinä pallolla, mutta selvittiin. Kolmas erä hävittiin sitten selvästi kaverin hyvyyden ja oman hölmöyden takia, kertasi LASB- valmentaja Petri Kemppainen ottelua.

Salibandyliiga jää viikonlopun mittaiselle maajoukkuetauolle ja tauko tulee sairasteluista kärsineelle LASBille hyvään paikkaan. Joukkueen toiveissa on kaksi ehjää harjoitusviikkoa ennen tärkeitä Koovee, Steelers ja Salba- otteluita. Seuraavan kotiottelunsa oranssit pelaavat 19.11. kun vuorossa on kaikkien klassikkojen ja derbyjen isä sekä äiti LASB-Steelers.

Ottelun tilastot

[gdlr_video url=”https://www.youtube.com/watch?v=Tqb_FK2K0Nw” ]

 

[gdlr_video url=”https://www.youtube.com/watch?v=B9ouC0Yx1lc” ]