Kauden viimeiseen Lahdessa pelattavaan runkosarjapeliin vastaan OLS

seuraavaksiLASB_OLS

LASB pelaa salibandyliigan runkosarjan viimeisen Suurhalli- ottelunsa tänään lauantai- iltana, kun Oulun Luistinseuran etelän kiertueen ensimmäinen pysähdys on Lahdessa. Loput neljä runkosarjan kotiottelua LASB pelaa Hämeenlinnan Elenia Areenalla, OLS puolestaan jatkaa huomiseksi Tampereelle.

OLS löytyy sarjataulukosta juuri LASBin yläpuolelta, sijalta kymmenen. Se on pelannut 17 ottelua ja kerännyt niistä 14 sarjapistettä. Hieman paremmalla onnella se voisi olla jopa tukevasti kiinni play off- paikassa, sillä se on pelannut peräti neljä tasapeliä – eniten liigassa tällä kaudella. Toisaalta, pitkässä sarjassa taulukot harvoin valehtelevat, eikä jossiteltavaa jää. Niin tai näin, nyt jaossa on kuitenkin tärkeitä pisteitä kummallekin joukkueelle.

– Vaikeat vieraspelit ja kova viikonloppu tulossa. Lauantaina on vastassa taitava ja nälkäinen nippu (LASB). Sunnuntaina pääsemme jälleen haastamaan sarjan kovimman joukkueen (Classic). Vähintään kaksi pistettä pitää viikonlopulta saada. Sen on oltava minimitavoite, ennakoi OLS- valmentaja Jami Herrala seuran kotisivuilla.

Oululaisten tehokkain on ollut Tatu Kiipeli, jolla on kasassa 14+5=19 tehopistettä. OLS on päästänyt omiin siedettävät 5,5 maalia/ottelu, josta varmasti kiitos kuuluu lahjakkaalle, vuonna -95 syntyneelle maalivahti Ville Mestarille. Mestari on urakoinut sinikeltaisten kaikki pelit torjuntaprosentilla 78,98.

LASB alkaa pikkuhiljaa saada ukkoja takaisin sairastuvalta. Mikael Järvi on harjoitellut kaksi viikkoa joukkueen mukana ja pukee oranssipaidan päälleen lauantaina. Nilkkansa ikävän näköisesti Happee- ottelussa pyöräyttänyt Miikka Pentikäinen on myös pelikunnossa, mutta aloittanee vammasta johtuneen huilin vuoksi penkiltä. Huono uutinen on puolestaan se, että kolmosen sentterinä hyvin pelannut Vili Ahola on sivussa polvivamman vuoksi. Valmennus on kaavaillut paluun oranssipaitaan tekevää Juuso Kainulaista Aholan paikalle. Kokoonpanomuutoksista johtuen luvassa on muutoksia myös LASBin kentällisiin.

LASBin paras pistemies on Tino Nivala (12+17=29), joka on koko sarjan pistepörssissäkin mukavasti sijalla 12. Justus Kainulainen on ollut viime otteluissa pitelemätön, sillä U19- maajoukkueenkin mukana hyrräävä nuorukainen on taituroinut viimeiseen viiteen peliin tehot 9+2=11. Pasi Järvinen aloittaa LASB- maalilla.

LASB – OLS Lahden suurhallissa lauantaina 28.1. klo 17

OLS:n otteluennakko

Ottelun tarjoaa:

OmaSp_logotype_rgb