Salpahalliin saapui sunnuntai-iltana katsomon täydeltä yleisöä. Tunnelma oli huikea ja puffetin pöydät notkuivat tarjoiluista.
Olosuhteet olivat mitä parhaat kauden jännittävimmän ottelun alkamiseen. Marco Rinne tarjosi video-livenä ottelun heille,jotka eivät paikalle päässeet. Kiitos Marcolle!
Ottelu oli alusta alkaen LASB:n käsissä. Avausmaali vihellettiin kotijoukkueelle toisella peliminuutilla.
Ykköskentän kovat tehot 7+5
Sunnuntaina nähtiin yhteenvetona kentällä se,mitä on koko kausi treenattu. Kaikki kentälliset ansaitsevat täydet 10 pistettä ja papukaijamerkin suorituksestaan. Peli sujui ohjekirjan mukaan niin hyökkäys-kuin puolustuspäässäkin. Ottelu oli vauhdikasta, muutamia jäähyjä nähtiin, mutta se mitä nähtiin,oli mitä palyoff-peleissä kuuluukin . Kovia vääntöjä puolin ja toisin. Panokset on korkealla ja adrenaliini virtaa.
Tuomari totesi tämän olleen hieno peli tuomaroida,kun pojista näki, että ollaan kavereita, vaikka kovaa väännettiinkin.
Playoff -peleissä on painetta. Pelit on kovempia ja fyysisempiä, kaveria otetaan ja väännetään 110 lasissa.
Näissä paikallispeleissä tunnetaan toisemme. Pelaajat kunniottavat kaveria ja se näkyy ottelun ilmeessä. Vierasjoukkueen suusta kuultiin sanat: ”lukemat karut-hieman pienempikin olisi riittänyt ”
12-2. Hyvää kotimatkaa Steelers ja kiitos hienoista peleistä kauden aikana!
Erityismaininnat Justukselle (4) ja Artulle (3+1) . Vetoja kohti Lappalaista sateli ja upposikin. Kakkoskentälle kaksi osumaa ja kolmoselle kolme.
Wili Hämäläiselle 9- , kärrynpyörästä ennen ottelua. Keskivartalo tiukaksi..kyllä se siitä! Maalilla meni paremmin. 30 torjuntaa ja vain kaksi verkkoihin.
LASBin pelit jatkuvat välierien kautta mitalipeleihin. Vastustaja välieriin ratkeaa tiistain Oilers-NST ja TPS-EräViikingit otteluiden jälkeen. Tulospalvelua kannattaa näinollen tuijottaa huomisiltanakin. Se,kuka tulee meille vastaan on yhdentekevää. Kaikki on voitettava ja ykköspalkinto on kaikille sama. Mestaruus.