Liigakauden 17-18 kotiavaus Welhoja vastaan sunnuntaina

LASB pelaa kauden ensimmäisen salibandyliigan kotiottelunsa Suurhallissa huomenna sunnuntaina, kun taisteluvoiton Hämeenlinnan Steelersistä raapinut liiganousija SB Welhot tekee paluun Lahteen. Joukkueiden edellisestä kohtaamisesta on aikaa 1,5 vuotta ja sarjatasokin oli tuolloin Divari.

Welhot käytti sarjanousijan yllätysasemansa lauantaina täydellisesti hyväkseen, kun se takoi Steelersin reppuun kymmenen maalia. Joukkuetta ei ennakoitu sarjan tehokkaimpien joukkoon – varsinkaan kun se heikentyi kesällä juuri hyökkäyspäästä, mutta sitkeä kalakukkolauma todisti ennakot heti kättelyssä höpöpuheeksi.

– Pari erää oltiin hyvin kuskin paikalla, sitten kaveri pääsi paremmin peliin kiinni, mutta ei annettu mennä ohi ja taisteltiin tärkeä voitto kotiin. Omalta osalta huikea fiilis päästä pelaamaan ensimmäistä peliä pääsarjatasolla ja vielä Kuopiohallin hienon kotiyleisön edessä, naatiskeli Welhoille tehot 2+2 nakuttanut Tuomas Rautiainen joukkueen someraportissa.

Joukkue pelasi varsin welhomaista salibandya, jonka viimeisenä lukkona toimi maalivahti Petri Lesch. Leschille kirjattiin Kuopion kautta aikain ensimmäisessä liigaottelussa 22 torjuntaa sekä maalisyöttö. Eero Vepsäläinen huilasi Steelers- ottelun lopun jalkavamman vuoksi ja on epäselvää pystyykö mies pelaamaan sunnuntaina Lahdessa.

LASB on ruotinut sarja-avauksen Classic- selkäsaunaa ja hakenut peliinsä pieniä parannuksia viikon harjoituksissa. Joukkueen pitää parantaa jokaisella osa-alueella, jos se aikoo katkaista kuopiolaisten hurmoksen sunnuntaina. Junnumaiset keskialueen menetykset ja turhat haastot pitää heittää romukoppaan, sillä lauantain perusteella Welhot kääntää peliä hyvin ja nopeasti. Myös omassa päässä pitää olla siinä määrin hampaat irvessä, että Welhojen ”aetoo taekuutta” ei juurikaan nähdä.

– Sarjanousija on aina kauden alussa vaarallisimmillaan, joten meidän on oltava heti pelin alusta asti valmiina keskittyen vain seuraavaan hetkeen ja pelata rohkeaa lasbilaista salibandyä. Huomenna jalkeilla on yhtenäinen ryhmä joka pelaa tiivistä viisikkopeliä molempiin suuntiin. Pidetään peli liikkuvana ja nopeana, sekä näytetään kovaa taistelutahtoa. Tällöin saamme sen taidon esille, joka on meidän vahvuus, näki LASBin päävalmentaja Teemu Varis.

LASBin kannalta iloinen uutinen on Matti Korhosen paluu pelaavaan kokoonpanoon. Korhonen tuo paitsi leveyttä puolustukseen, myös rightin vaihtoehdon hyökkäyspäähän. Justus Kainulaista ei valitettavasti vielä kentällä nähdä. Julius Lehto, Jarkko Penttinen ja Vili Ahola huilaavat myös kotiavauksen ja kuntouttavat vammojaan. Maalilla aloittaa hyvin todennäköisesti Kaapo Kettunen.

– Hieno päästä aloittamaan kausi myös kovasti kehutun kotiyleisön edessä. Toivottavasti kannattajat löytävät heti kauden alusta asti joukkueen taakse seitsemänneksi kenttäpelaajaksi, päätti Varis.

LASB – Welhot Lahden Suurhallilla sunnuntaina 24.9. klo 17

Ennakkoliput: ZUPTicket