LASB ja Steelers mittelöivät Hämeen herruudesta lauantaina Elenia Areenalla. Tasainen kamppailu päättyi hämeenlinnalaisten 7-6 voittoon.
Ensimmäinen erä oli LASBilta yksi kauden heikoimpia. Lukuisista paikoista huolimatta Steelers onnistui ohittamaan jälleen loistavasti pelanneen Kaapo Kettusen vain kertaalleen. LASB sai oman paikkansa, kun Justus Kainulainen pääsi yrittämään rangaistuslaukausta. Hieno harhautus tuotti tulosta ja LASB selvisi erätauolle 1-1 tasatilanteessa.
Toinen erä oli Oransseilta huomattavasti parempaa tekemistä. Maaleja iskettiin tasatahtia, ja summerin soidessa taululla komeilivat 4-4 lukemat. Kolmannen erän alussa Justus Kainulainen siirsi LASBin johtoon illan kolmannellaan. Seuraavista kolmesta maalista vastasi kuitenkin illan isäntäjoukkue. LASB pääsi maalin päähän ilman maalivahtia, Tuure Ailion hienolla maalilla. Tasoitusosuma jäi kuitenkin vain haaveeksi ja pisteet jäivät hienosti taistelleelle Steelersille.
Kolmen pisteen miehiä kamppailussa olivat Nico Jonaeson (2+1) Ville Lastikka (2+1) Justus Kainulainen (3+0) ja Rasmus Kainulainen (0+3). Heikki Hätönen ja Tuure Ailio viettivät molemmat kahden maalin iltaa.
LASBilla on edelleen mahdollisuus edetä playoffeihin. Se vaatii kahdesta jäljellä olevasta ottelusta EräViikinkejä sekä SPV:tä vastaan vähintään kolme pistettä. Lisäksi Oilersin tulisi hävitä viimeinen kamppailunsa EräViikingeille.
LASB kohtaa seuraavaksi EräViikingit Vantaalla torstaina ja kauden viimeinen runkosarjaottelu pelataan lauantaina SPV:tä vastaan Lahdessa.
Muista myös LASBin kausikorttikampanja!