Otteluraportti: Ehjästä Oulun pelistä jäi tuliaisiksi jatkoaikapiste ja uusia loukkaantumishuolia

Oulusta kotiintuliaisiksi saatiin tällä kertaa yksi piste. Tiukka kamppailu kääntyi oululaisisäntien eduksi viisi sekuntia ennen jatkoajan loppua, loppunumeroiden jäädessä lukemiin 4-3.

– Meiltä kauden parhaita matseja tänään. Oltiin fiksuja pallolla yleisesti, puolustettiin ihan hyvin ja pelattiin tasainen 60 minuuttinen. Paikoista ei saatu sisään, siihen pitää saada parannusta, maalinteossa onnistunut Niko Einiö kertaa tuntojaan kamppailun tauottua.

Kamppailun maalihanat avattiin neljännellätoista peliminuutilla, kun Daniel Megyaszai nousi ahnaasti maalille ja pääsi lyömään oman laukauksensa irtopallon verkon perukoille. Vierasjohtoa ei montaa minuuttia kestänyt, kun OLS tasoitti pelin Joona Alatorvisen laukauksella.

Toisessa erässä LASBilla oli ajoittain peli hyvin kontrollissa, ja joukkue pääsi useampaan laadukkaaseen maalipaikkaan. Perttu Koljosella ja Tino Nivalalla oli avopaikat maalintekoon, mutta kumpikaan ei palloa maaliin saanut. Erän ainoan maalin teki OLS ja Tupla-paitainen Joni-Arttu Sieppi.

Päätöserässä riittikin sitten tapahtumaa, sillä ennen erän viidettä minuuttia sattui LASBille hyvin valitettava tapahtumaketju. Ensin Matti Korhonen satutti uudelleen oikeaa jalkaansa, jonka vuoksi mies oli sivussa juuri pari viikkoa. Heti perään Tommi Wiander osui Tiitus Salokangasta jalkaan siinä määrin pahasti, että Salokangas joutui jättämään pelin kesken ja Wiander lähti kärsimään viiden minuutin rangaistusta.

Seurannut ylivoima oli LASBille vaikea, kun ykkösylivoimasta tippui kaksi pelaajaa pois. Viidessä minuutissa olisi suotavaa tehdä useampikin maali, mutta LASB onnistui vain kertaalleen Perttu Koljosen pitkällä kanttilaukauksella. Se riitti pelin tasoittamiseen. Olli Wikstedt kuitenkin vei isännät uudestaan johtoon viimeisellä kympillä, mutta LASB tuli vielä viime minuutilla tasoihin Niko Einiön maalilla.

– Ylivoimassa se varmaan näkyi, kun kaksi äijää putosi kerralla. Harvinainen tilanne, että samassa tilanteessa putoaa kaksi ylivoimapelaajaa pois. Siihen se vaikutti varmasti, että asiat ei tullut ihan selkärangasta siinä. Vähän hakemista se oli, Einiö pohtii ylivoiman vaisuutta.

Jatkoaika kutsui ja vierailla oli pari saumaa ratkaista peli ja ottaa kaksi pistettä. Hiljalleen alkoi näyttää, että LASB pääsisi voittolaukauskilpailuun asti, mutta Wikstedt ratkaisi kamppailun viisi sekuntia ennen jatkoajan loppua, jättäen LASBille jälleen karvaaan maun illasta.

– Meillä oli jonkinlainen käännön paikka, keskellä missattiin pallo vähän ja kaveri sai siitä pallon. Joku pomppu tuli keskelle ja se pomppi sisään sitten. Olisi pitänyt ehkä vähän kovempaa puolustaa, mutta ei oikein pompikaan meille tällä hetkellä, Einiö sanoo.

Seuraava peli on edessä perjantaina Espoon Otahallilla Indiansia vastaan, josta matka jatkuu kotikentälle lauantaiksi Happeeta vastaan.

Kuva: Ari Arola.