Otteluennakko: Hyvät otteet näkymään myös tulostaululle tuplaviikonloppuna – vastassa Indians Espoossa ja Happee Lahdessa

LASBin viikon ottelut ajoittuvat tällä viikolla perjantaille ja lauantaille tuplapelien muodossa. Espoossa kohdataan perjantaina Indians ja Lahdessa lauantaina Happee. 

Marraskuu on pitkä ja synkkä, ja niin on ollut myös LASBin alkukausi tuloksien osalta, sillä alla on seitsemän ottelun tappioputki. Vaikka voitot ovat joukkuetta karttaneet, ovat peliesitykset silti olleet viime otteluissa positiivisia. Parempia tuloksiakin on siis lupa odottaa.

– Ei kai siihen erikoisempia loitsuja ole, pikkaisen kliinisempiä pitäisi olla maalipaikoissa. Uskon, että pinnoja tulee kun ollaan paikoissa terävämpiä, siihen on treeneissäkin keskitytty. Siinä se isoin syy on miksi pelit on vastustajille kääntyneet, Tatu Havula tuumaa.

Sarjataulukossa oranssipaidat majailevat kymmenennellä sijalla kahdeksalla pisteellä, mutta kaulaa yhdeksättä sijaa pitävään ErViin on jo seitsemän pistettä. Viimeisimmästä kamppailusta OLS:aa vastaan saldoksi jäi yksi piste, kun tappio tuli jatkoajalla.

– Meillä oli ihan nousujohteinen peli, ja valmennuskin taisi sitä yhdeksi meidän parhaista 60-minuuttisista kutsua. Lopussa päästin tasoihin ja harmillisesti jatkoajalla hävittiin. Yksi pinna sentään taisteltiin viimeiseen asti.

Pitkään riivanneet loukkaantumishuolet olivat taittumassa ennen OLS-peliä, kun palaajia saatiin kolmin kappalein. Oulussa kuitenkin putosi jälleen kaksi pois, kun Matti Korhonen ja Tiitus Salokangas loukkaantuivat. Korhosta tuskin nähdään ainakaan ennen maajoukkuetaukoa kentällä, Salokankaan vamma taas on lievempi, mutta häntäkään tuskin vielä viikonloppuna askissa nähdään.

Westend Indians – LASB pe 12.11. klo 18.30 Otahalli Espoo

Tuplapelit käynnistetään perjantaina Espoossa, kun Indians isännöi LASBia Otahallilla. Indians on aloittanut kautensa positiivisessa vireessä. Yhdeksän ottelun saldona on kuusi voittoa ja kolme tappiota, ja 18 pistettä oikeuttaa sijaan 7.

– Täysillä lähdetään pelaamaan ja haetaan sitä ehjää 60-minuuttista. Voitaisiin tehdä vaikka yli kymmenen maalia, niin eiköhän sillä jo voitettaisi. Ainakin suuremmalla todennäköisyydellä kuin kolmella, Havula pyörittelee.

Espoolaisten menestys on tälläkin kaudella tuttujen vastuunkantajien varassa. Isoa vastuuta nauttiit tälläkin kaudella tähtikolmikko Aaro Astala, Valtteri Kainulainen ja Otto Lehkosuo. Astala tosin  on ollut sivussa joukkueen pari viimeisintä ottelua, joten nähtäväksi jää, pelaako tähtisentteri perjantaina. Valitettava loukkaantuminen tapahtui myös sunnuntain cup-ottelussa, kun joukkueen toiseksi paras pistemies Leevi Auranen jätti pelin kesken.

– En ole erikoisemmin seurannut heidän otteitaan, ilmeisesti ihan hyvä joukkue. Ei sillä niin väliä ole, ketä vastaan pelataan, jokainen peli on ollut meille tasainen tai vähän vaikeakin. Hyvillä fiiliksillä pääsee taas pelaamaan.

Joukkueet ovat kohdanneet kymmenesti, ja Indians on vienyt näistä seitsemän nimiinsä. Viime kauden kohtaamiset päättyivät molemmat Indiansin voittoon, samoin harjoituskauden kohtaaminen. Kertaakaan LASB ei ole pystynyt voittamaan Indiansia Espoossa, olisiko nyt aika muuttaa tuo saldo?

LASB – Happee la 13.11. klo 17 Lahti Energia -areena (liput ennakkoon tästä)

Pitkään ei Espoon pelin jälkeen ehditä huilata, kun heti lauantaina pelit jatkuvat Lahdessa. Vastustajaksi saapuva Jyväskylän Happee on ollut alkukauden pirteimpiä joukkueita, sillä yhdentoista pelin jälkeen hirviryhmä keikkuu sarjakakkosena. Yhdeksän voittoa, yksi jatkoaikatappio ja yksi varsinaisen peliajan tappio on joukkueen saldo.

– Korkealla ovat sarjassa olleet. Kotipeli, toivottavasti saadaan hyvä määrä yleisöä kannustamaan. Ei siinäkään sen kummallisempaa ole, hyvä joukkue vastassa ja onnistunut peli tarvitaan, että pinnoja saadaan, Havula analysoi.

Happeen joukkue on saanut onnistumisia laajalla rintamalla ja joka kentästä löytyy ratkaisuvoimaa. Kovimmat tehot on tykittänyt kokenut Jami Manninen (14+7=21), tulitukea ovat antaneet kesän ErVi-hankinta Markus Salmi (11+3=14) ja puolustajan paikalta hyvin tykitellyt Joel Lahti (8+6=14). Kovaa nousua pörsseissä tekee myös maajoukkuetähti Peter Kotilainen (2+7=9), joka on pelannut vasta viisi ottelua loukkaantumisensa jälkeen.

– Eiköhän me Kotilainen nollata ja samalla nämä Manniset sun muut laiteta samaan nippuun, Havula tuumaa.

LASBin ja Happeen välillä on nähty viihdyttäviä kamppailuja vuosien saatossa. Muun muassa viime kauden pelit olivat molemmat maalin pelejä, joista kotijoukkue vei voiton. Jyväskylän kamppailu päättyi vasta jatkoajalla. Happee on sopinut oranssipaidoille vastustaja, sillä liigapelien keskinäiset voitot ovat menneet LASBin nimiin kuusi kertaa viidestä. Lisäksi harjoituskauden ottelun voitti myöskin LASB.

Monta pistettä budjetoidaan viikonlopusta, Tatu?

– Eihän siinä muuta kuin kuusi pinnaa ole tavoitteena, Havula sanoo.

 

Kuva: Petteri Laine.