Seitsemän viikkoa saivat oranssipaidat odottaa seuraavaa voittoa Hämeenlinnan syyskuisen illan jälkeen. Happeen kustannuksella se vihdoin saatiin ehjällä esityksellä jännittävien vaiheiden jälkeen lukemin 6-4. Ottelun lähtökohdat eivät ennen Happee-kamppailua olleet herkullisimmat. Alla oli kahdeksan ottelua peräjälkeen vailla voittoa. Alla oli edellisen illan 1-8 -murskatappio Indiansin vieraana, ja edessä kamppailu levännyttä sarjakakkosta vastaan, joka tempoi puolestaan kahdeksan […]
Author Archives: Thomas Salokangas
Yhden erän hyvä vire harvemmin riittää koko ottelun voittoon, eikä niin käynyt Espoon illassakaan. Ensimmäisen erän LASB taisteli hyvin, mutta loppupeli oli laskusuuntainen, ja numerot taululle merkattiin 8-1 Indiansin hyväksi. Avauserä oli lasbilaisittain lupaava. Peli oli tasaista, molemmat joukkueet saivat maalipaikkoja, vaikka ote hieman Indiansilla olikin. Etenkin kotijoukkueen ykköskenttä Aaro Astalan ja Valtteri Kainulaisen johdolla […]
LASBin viikon ottelut ajoittuvat tällä viikolla perjantaille ja lauantaille tuplapelien muodossa. Espoossa kohdataan perjantaina Indians ja Lahdessa lauantaina Happee. Marraskuu on pitkä ja synkkä, ja niin on ollut myös LASBin alkukausi tuloksien osalta, sillä alla on seitsemän ottelun tappioputki. Vaikka voitot ovat joukkuetta karttaneet, ovat peliesitykset silti olleet viime otteluissa positiivisia. Parempia tuloksiakin on siis […]
Lähde mukaan katsomaan salibandyn miesten MM-kisojen loppuhuipennus paikan päälle Helsingin Hartwall Arenalle! LASB järjestää kannattajamatkat kisanäyttämölle sekä välieräpäivänä perjantaina 10.12.2021 että finaalipäivänä lauantaina 11.12.2021. Matkan kokonaishinta on 120€ per henkilö, hinta sisältää bussikuljetukset perjantaina ja lauantaina Helsinkiin ja takaisin, sekä otteluliput yläkatsomon kulmasta myöhempään välieräpeliin (lähtökohtaisesti Suomen peli) perjantaina ja pronssi- ja finaaliotteluihin lauantaina. Bussi […]
Oulusta kotiintuliaisiksi saatiin tällä kertaa yksi piste. Tiukka kamppailu kääntyi oululaisisäntien eduksi viisi sekuntia ennen jatkoajan loppua, loppunumeroiden jäädessä lukemiin 4-3. – Meiltä kauden parhaita matseja tänään. Oltiin fiksuja pallolla yleisesti, puolustettiin ihan hyvin ja pelattiin tasainen 60 minuuttinen. Paikoista ei saatu sisään, siihen pitää saada parannusta, maalinteossa onnistunut Niko Einiö kertaa tuntojaan kamppailun tauottua. […]
Tämän viikon ainoaa peliä varten LASB suuntaa Mutan Liikenteen kyydissä jo aamuvarhain kohti Oulua, missä vastaan asettuu OLS. Sunnuntainen kirvelevä ErVi-tappio on käsitelty ja siitä on otettu opit talteen tulevaa varten. Peli sisälsi paljon hyvää, mutta myös hyvinkin selkeän parannuskohdan. – Alun pettymyksestä on päästy yli ja pystynyt vähän näkemään pelin positiivisiakin puolia. Videolta ollaan […]
LASB Edustus ry, LASB Juniorit ry, LASB HML ry Vuosikokous Aika: tiistaina 9.11.2021 klo 18.00 Paikka: Malski, Lahti Kokouksen avaus Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Hyväksytään kokouksen työjärjestys Esitetään tilinpäätös 2020-2021, vuosikertomus 2020-2021 ja toiminnantarkastajan lausunto Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille Vahvistetaan […]
SM-sarjassa pelaava P18 edustusjoukkue avasi kotikautensa salpausselkähallissa Lahdessa tiistaina. Ottelussa oli vastassa Tampereen Classic joka taipui kotijoukkueen käsittelyssä lopulta 4 – 3 lukemin. Ottelun kaksi ensimmäistä erää etenivät hyvin pitkälti kotijoukkueen komennossa ja kun vieraiden kolmannen erän kiri ei riittänyt kuin maalin päähän niin pisteet jäivät ansaitusti Lahteen. Oranssipaitojen maaleista vastasivat Olli Maksimainen, Niko Eskelinen, […]
Kuumien tunteiden ottelu päättyi lähes katkerimmalla mahdollisella tavalla ErVin voittoon Lahden sunnuntai-illassa. Pisteet lähtivät Helsinkiin 11 sekuntia ennen loppua vieraiden iskiessä johtomaalin, lukemat kirjattiin 4-5. Avauserässä painittiin tasaisesti puolin ja toisin. Maalipaikkoja siunaantui molempiin päihin, mutta erän ainoan osuman viimeisteli vierasjoukkue Juho Niinikosken ylivoimakudilla. Toisessa erässä sattui ja tapahtui. Ensin parin minuutin pelin jälkeen EräViikinkien […]
Viikon ainoa ottelu pelataan sunnuntaina kotiaskissa, kun EräViikingit tulee vieraaksi Lahteen. Viikon verran on sunnuntaista Jymy-tappiota ehditty sulatella, kun seuraava ottelu EräViikinkejä vastaan koittaa. Tuon pelin esitys toi eteen ison mietinnän ja itsetutkiskelun paikan joukkueelle. – Uskon, että se peli viimeistään toimi herätyksenä. Tässä sarjassa ei niitä pisteitä huonolla esityksellä saa keneltäkään. Se vaatii ehjän […]