M1: Koovee vahvempi treeniavauksessa

LASB ja Koovee korkkasivat osaltaan harjoitusottelut sunnuntaina, kun joukkueet kohtasivat Eerikkilän urheiluopistolla. Tamperelaiset olivat ottelussa askeleen LASBia edellä ja voittivat lopulta lukemin 9-6 (1-1, 3-2, 5-3).

Ottelun kaksi ensimmäistä erää mentiin vauhdikkaasti päästä päähän, Kooveen hallitessa kuitenkin palloa. Se oli myös huomattavasti aktiivisempi luomaan maalipaikkoja, joten kahden pelatun erän jälkeiset 4-3 lukemat jopa hieman mairittelivat LASBia.

Kolmannessa erässä pelin tempo laski ja Koovee pääsi kurittamaan LASBia paikoin helpostikin. Kolmannen erän lopussa LASB otti Kaapo Kettusen penkille ja tehtaili kuudella viittä vastaan kaksi osumaa.

– Paljon hyvää ja paljon parannettavaa, mutta ei pelin tässä vaiheessa tarvitse valmista ollakaan. Meillä on vasta viikko lajiharjoittelua takana, joten tekemistä on vielä paljon. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa oman jutun rakentamista, kommentoi valmentaja Petri Kemppainen ottelun jälkeen.

Heikki Hätönen ja Matti Korhonen tehtailivat kaksi maalia mieheen, Rasmus Kainulaiselle kirjattiin maali ja kaksi syöttöä ja Justus Kainulainen kirjautti tehot 1+1. Vaikka hyökkäyspäässä tuli onnistumisia hienojen maalien muodossa, oli sunnuntain ehdoton LASB- nimi Kaapo Kettunen, joka napsi tukuittain huipputorjuntoja ja pelasi varmasti läpi ottelun.

LASBin seuraava harjoitusottelu pelataan jo tulevana lauantaina, kun joukkue kohtaa sveitsiläisen Alligator Malansin Players Nightissa Tampereella.

[gdlr_video url=”https://www.youtube.com/watch?v=1z14MaeNmQ0&feature=youtu.be” ]