B-pojat avasi pistetilin lauantaina

Kauden kuudennesta ottelusta saaliiksi pisteet HIFK:ltä

Kauden raskas alku kääntyi jo Turussa mollivoittoisesta parempaan suuntaan,vaikkei vielä sieltä pisteitä rapissutkaan. Helsinkiin saatiin joukkueen rosteriin liigassakin jo tunnustusta saanut B-ikäinen Justus Kainulainen.

Justuksen panos joukkueelle oli sitä mitä toivottiinkin, 4+0. Ryhdittää joukkue voittoon.

Eetu Hyvönen laukoi ensimmäisensä ottelun avauserässä.

Maalilla Wili Hämäläinen torjui varmasti ja erikoistilanteet hoidettiin kurinalaisuutta noudattaen. Loppulukemat Ruskeasuolla 3-5 LASB:lle.

Eetu Hyvönen tasoitti ensimmäisen erän lukemiksi 1-1
Eetu Hyvönen tasoitti ensimmäisen erän lukemiksi 1-1

Valmentaja Manninen pelistä:

Kyllä voitto maistui erityisen hyvältä. Viisi tappiota alla, niin selvää
on, että ei sellainen mörökölli takaraivossa ole helppoa pisteitä
saalistaa. Toki monessa asiassa ollaan tappioista huolimatta edistytty,
vaikka se ei pistepussissa ole näkynytkään. Karsintojen jälkeen
jouduttiin loukkaantumissuman takia palaamaan monella osa-alueella isoja
askeleita taaksepäin omassa pelisysteemissä. Oppia ollaan kerätty, mitä
pelien väleissä vaan ehditään ja hiljalleen edistytään.

Lue koko raportti

Seuraava ottelu EräViikingit-LASB Keskiviikkona 9.11.