B-pojat avasivat kotiottelusarjan voitolla KooVeesta

Lauantaina pelattiin Hakkalassa Lammilla B-poikien SM-sarjan 8. ottelu,kun vastaan asettui Tampereen KooVee. Ottelun lopputulos 8-6 oikeutti sarjatilastoissa sijan ylöspäin. Tällä kertaa yleisöä ei paikalle juurikaan eksynyt vaan juhlat juhlittiin omillamme. Ottelussa tilastomerkinnät ablodeerasivat ykkösketjulle. 5+5 kirjattiin pöytäkirjoihin.

Kahdesti päästiin rankkareillekin. Arran ei saanut palloa verkkoon,mutta sensijaan Elmo teki sen huikealla tyylillä. Arranille ottelussa 1+1. Myös Aku Heino taituroi kahdesti maalilla. Hämäläiselle 26 torjuntaa,kun vastustajalle kirjattiin 35.

Päivän pojat kruunasivat kannustamalla viiksissään edustuksen voittopelissä.

Ottelun tilastot

Valmentajan raporttia odotellessa voi hifistellä Elmon rankkarilla

mvi_0034