Classic marssittaa maailmanmestariarmadansa Lahden Suurhalliin

seuraavaksilasb_classic

LASB palaa Lahden Suurhalliin yli kuukauden tauon jälkeen, kun se kohtaa sarjakakkosena komeilevan Tampereen Classicin perjantain huippuottelussa. Syyskuussa LASB oli lähellä yllätystä, kun se piinasi viime kevään Suomen mestaria toden teolla loppuun asti.

Classicin kone ei ole missään nimessä yskinyt, mutta ei se ole kyllä yhtä vakuuttavakaan ollut kuin viime kaudella. Toki Lassi Vänttisen poissaolo näkyy, eikä Mika Savolaisen paikalle ole löytynyt vielä yhtä vahvaa johtajaa alakertaan, vaikka Asser Jääskeläistä siihen rooliin varmasti Tampereella kaavailtiinkin. Pistepussi on kaikesta huolimatta mukavasti turvoksissa, sillä Classic on kerännyt pelaamastaan kolmestatoista ottelusta yhteensä 22 pistettä. Se on kärsinyt vain yhden tappion, kun hyvän syksyn pelannut SPV haki voiton Tampere Areenalta lokakuussa. Kaksi edellistä ottelua on päättynyt tasan (OLS vieraissa ja Happee kotona).

Joukkueen pistekärki on Sami Johansson, jolla on kasassa tehot 19+3=22. 20 tehopisteessä peesaavat Eemeli Salin (13+7=20) ja Joonas Pylsy (9+11=20). Lassi Toriseva (torjuntaprosentti 75,88%) on saanut torjuntavastuuta Joni Järviötä (82,81%) enemmän.

Classic on läpilaadukas paketti, jolla on heittää kolmeen kenttään pelimiehiä valtakunnan huipulta. Vänttisen paluu on lähellä ja mies saatetaankin nähdä tositoimissa jo Lahdessa.

LASB kärsi rikkonaisesta loppusyksystä ja kärsii siitä osittain edelleen. Mikael Järveä ei nähdä oranssipaidassa ennen tammikuun loppua ja joukkueessa joulun aikaan kiertänyt influenssa-aalto on kaatanut miehiä sairastuvalle. Lisäksi joukkueen tilannetta mutkistaa Elmeri Saukkosen loppukaudeksi sivuun pakottama vamma. Hyviä uutisiakin on tarjota, sillä Rasmus Kainulainen ja Matti Korhonen palaavat loukkaantumisten jäljiltä pelaavaan kokoonpanoon.

– Meillä on tosiaan pieniä terveyshuolia, mutta hienoa, että Rasmus ja Matti ovat taas mukana. Joukkue tuntuu valmiilta pienen hengähdyksen jälkeen ja odotamme mielenkiinnolla kevätkierrosta. Classicia vastaan meidän pitää pysyä pallolla ja uskaltaa käyttää omia vahvuuksiamme. Classic puolestaan pitää työntää epämukavuusalueelleen eli pakottaa pallolta pois, analysoi valmentaja Petri Kemppainen torstaina.

Epävarmasta terveystilanteesta johtuen LASBin lopullinen kokoonpano selviää vasta pelipäivänä, mutta se ei tunnu joukkuetta haittaavan. Hakkalassa punottiin juonia Classicin varalle keskiviikkona ja valmennus vaikuttaa luottavan oranssien iskukykyyn täysin.

– Meidän täytyy olla huomenna sopivan ilkeitä, mutta pysyä pois jäähyaitiosta. Vastustajalta löytyy yksilötaitoa vaikka muille jakaa, joten siihen pitää olla valmiina. Uskoa ja halua omaan tekemiseen, niin me taistellaan täysillä pisteistä, päätti Kemppainen.

LASB – Classic Lahden Suurhallissa perjantaina 30.12. klo 18.30

Ottelun tarjoaa:

HAKEYHTYMÄ KANKAANMÄKI

Ottelutapahtuman keskipisteessä ovat lapset ja perheet, joten LASB tarjoaa kaikille alle 16- vuotiaille vapaan sisäänpääsyn otteluun. EBN- Areena järjestää lapsille toiminnallista liikuntaa, ottelussa on jaossa viisi lippua Robinin maaliskuussa Katu-Klubilla järjestettävälle keikalle sekä lisäksi arvotaan kaksi Launeen Prisman lahjoittamaa uudenvuoden herkkukoria. Suurhallilla on mahdollisuus myös testata laukausta vetotutkaan. Erätauoilla seuran kerhojuniorit pelaavat näytösottelun ja esittelevät taitojaan rankkuskabassa.