Classic ilotulitti LASBin nurin toisessa erässä

tuloskuvalasb-classic

Ei ollut LASBin päivä uudenvuodenaaton alla perjantaina, kun joukkue kohtasi salibandyliigan ottelussa tamperelaisen Classicin. Perheteemalla läpi viety ottelu houkutteli Suurhalliin komeat 1027 katsojaa, jotka saivat harmikseen todistaa matkaa aivan terävimpään kärkeen vielä olevan. Classicille ansaittu voitto selkein 6-13 (0-2, 2-7, 4-4) lukemin.

– Vastustaja oli tänään parempi. Meillä oli ekalla kympillä paikat ja mahdollisuudet lähteä viemään peliä, mutta ei tehty maaleja. Kakkoserässä kaverille vähän pomppikin, eikä saatu enää aikaiseksi sellaista ryhtiliikettä, jolla olisi pystynyt taistelemaan voitosta, kommentoi LASB- valmentaja Kalle Tyrkäs ottelun jälkeen.

– Pisteet lämmittää tietenkin, mutta kolmas erä jäi vähän harmittamaan. Jäätiin siinä koppiin ja vähän tuudittauduttiin. Ekassa erässä kaverilla oli paikat, mutta säästyttiin ja päästiin johtoon. Toisen erän ylivoimamaali (1-3) käänsi pelin meille, näki puolestaan Classicin päävalmentaja Petteri Nykky.

LASB tuli otteluun pirteästi ja loi ensimmäisen erän avauspuolikkaan parhaat paikat. Erän maaleista vastasi kuitenkin Classic, joka onnistui kahdesti Joonas Pylsyn (2+2) ja Riku Reunamäen (1+1) toimesta.

Toinen erä oli vierasjoukkueelta murhaava. Justus Kainulainen pöllytti laahusta ajassa 24.12 ja toi LASBin maalin päähän, mutta sitten Classic meni menojaan. Se onnistui Nykyn mainitsemalla ylivoimalla ajassa 27.09 ja kun erä oli nähnyt puolivälin, oli Classic hakannut taululle jo 2-5 lukemat. Tuosta pesukoneesta LASB ei enää toipunut, joten kolmanteen erään lähdettiin murheellisista 2-9 lukemista.

Kolmannen erän alkuun LASB- valmentajat Tyrkäs ja Petri Kemppainen tekivät pieniä muutoksia kokoonpanoon, jotka tuottivatkin heti tulosta. Sentterin paikalle vaihdettu Justus Kainulainen ja kakkosen laidassa näyttöpaikan saanut Jere Karjalainen ilahduttivat kotiyleisöä kahdella salamamaalillaan, mutta ihan kantaan ei LASB missään vaiheessa erää päässyt. Loppulukemat 6-13 ovat koko pelin kuvaa peilaten varsin oikeudenmukaiset.

LASBin onnistujat löytyivät perjantaina kolmoskentästä, joka jäi tehotilastossa nollille yhdellä tehdyllä ja yhdellä päästetyllä maalilla. Sentterin paikalla debytoinut Vili Ahola suoriutui haastavasta tehtävästä mallikkaasti, samoin laidoilla viilettäneet Vili Näveri ja Elmo Lavonen. Kakkoskentälle ottelu oli murheellinen, vaikka Justus Kainulainen hattutempun nakuttikin. Maalivahti Pasi Järviselle kirjattiin millintarkasta avausheitosta syöttöpiste. Classicista kaikkiaan 11 pelaajaa kirjautti tehopisteitä Miro Lehtisen (3+2) ja Nico Salon (1+4) toimiessa kentän kunkkuina.

LASBin pelit jatkuvat ensi viikolla, kun se matkustaa kahtena peräkkäisenä päivänä pääkaupunkiseudulle. Torstaina pelataan Suomen Cupin välierä EräViikinkejä vastaan Mosahallissa ja perjantaina on vuorossa liigaottelu Oilersia vastaan.

Ottelun tilastot

Classicin otteluraportti

[gdlr_video url=”https://www.youtube.com/watch?v=5E-VNNOT_S0″ ]