EräViikingit vielä liian kova pala – LASBin pelissä paljon hyvää

tuloskuvaEV-LASB

LASB ja EräViikingit kohtasivat salibandyliigan ottelussa sunnuntaina Vantaan Energia Areenalla. Vieraat pysyivät hyvin kyydissä ottelun avaus- ja päätöserän, mutta toisessa erässä joukkueiden tasoero tuli todella esiin. EräViikingeille ansaittu voitto lukemin 8-2 (1-2, 5-0, 2-0).

LASBista huomasi, että viikolla tehty työ kantoi hedelmää. Jos verrataan joukkuetta viikon takaiseen M-Team pupellukseen, niin kentällä oli täysin erilainen joukkue. Tuloksellisesti ero näkyi ottelun avauserässä, jossa LASB siirtyi Miikka Pentikäisen alivoimamaalilla 0-1 johtoon ja Roope Kainulaisen tarkalla etukulmalaukauksella 0-2 johtoon. EräViikingit punnersi erän lopussa maalin päähän, kun Kevin Söderling onnistui maaliteossa käännön päätteeksi.

Toinen erä oli EräViikingeiltä todella vahva. Miko Kailiala ja Jani Kukkola pyöräyttivät identtiset maalit LASBin puolustuksen sydämestä heti erän alkuun ja kun sinipaidat vain lisäsivät kaasua pallolliseen peliinsä, oli LASB ajoittain todellisissa vaikeuksissa. Tuomas Iiskola, Söderling ja Janne Hyvönen veivät kotijoukkueen jo 6-2 johtoon ennen kuin LASB pääsi koppiin hengähtämään ja punomaan uusia juonia ottelun päätöserään.

Kolmannen erän alkuun LASB tappoi EräViikinkien ylivoiman, mutta sai heti sen päätyttyä kaivaa kuulan Kaapo Kettusen selän takaa, kun Tero Tiitun kantti ohitti LASB- peiton. Ottelun viimeinen maali syntyi ajassa 55.27, kun Mika Moilanen karkasi alivoimalla suoraan keskialueen aloituksesta nokikkain Kettusen kanssa ja sai siirrettyä oman riparinsa verkkoon. LASB sai yrittää ottelun lopussa vielä 5vs3 ja 5vs4 ylivoimaa, mutta ei onnistunut kavennuksessa.

Ero sarjan kärkipään ja häntäpään välillä oli sunnuntaina kuusi maalia, mutta LASBille täydet kymmenen pistettä ryhtiliikkeestä. Se antaa uskoa perjantaille, kun joukkue kohtaa Indiansin tärkeässä ottelussa Espoon Otahallilla.

Ottelun tilastot