Ensimmäisen finaalin voitto LASBille.

B-poikien työmoraali on ehdottomasti SM-sarjan kovinta tasoa. Tuloksena huikea voitto ensimmäisestä finaaliottelusta Tapiolan urheiluhallissa.

Joukkueen ilme oli jo bussiin noustessa virkeä, asenne ja keskittyminen kohdistui vain ja ainoastaan päivän teemaan. Tyrkkään Kallen tiistaitreenien paketti oli imetty pääkoppaan ja nyt lähdettiin sitä toteuttamaan. LASBin oranssi työmoraali oli järkkymätön. Siihen ei pystynyt tällä kertaa mikään. Kaikki, mitä ympäristössä tapahtui,mitä oli psyykkiseksi vastukkeeksi asetettu..toimi päinvastoin. Se vahvisti joukkueen henkeä ja hioi lopputuloksen lukemiksi 5-8.

Juppe hääräsi Nemon maalilla 3+3 tehot

Jälleen kerran onnistuimme kaikilla viisikoilla. Vastustajan “pöhinä” ei riittänyt. Oilers ei pystynyt sitomaan Juppea, vaan hän laukoi murskaavat tehot 3+3.

Artulle 2+1, Jonille 1+1, Teemulle 1 ja Villelle 1.

Wilin torjunnat 22. Nuori Eetu pelasi hienon ottelun niin puolustus-kuin hyökkäyspäässäkin

 

Ottelun tilastot

Omia faneja oli saapunut huima määrä..äkkiälaskien liki 70 kannattajaa!

KIITOS Pekolan liikenteelle koko kaudesta. Kiitos fanikyydeistä sekä erityisesti joukkueen turvallisesta kuljettamisesta. Kiitos kaikille faneille,jotka halusivat tuoda äänensä B-pojille.

Sunnuntaina pelataan kotona Salpahallissa. Ottelu alkaa klo 17,mutta faneja muistutetaan saapumaan hyvissä ajoin paikalle. Otteluun on lipunmyynti molemmilla ovilla, ylä-sekä alakatsomoon, sisäänkäynnin yhteydessä. Kahviot on järjestetty molempiin auloihin. Hallin kokonaiskapasiteetin vuoksi emme voi ottaa enempää, kuin 500 fania katsomoon.

LASB kiittää Oilersia hyvästä ottelusta, odotusarvona samanlainen kuuma taistelu myös sunnuntaiksi. Tervetuloa oranssiin hornankattilaan. Onnittelemme myös Classicia pronssista.

Mitään ei ole vielä voitettu. Liikaan hyvänolontunteeseen ei ole aihetta. Työ jatkuu. Katkeaako sarja sunnuntaina vai viedäänkö vielä pelit maanantaina Espooseen, selviää sunnuntaina. Tule paikalle,et kadu. Valttikortteja on vielä takataskussa.