Miesten edustus kovassa iskussa – Indians kaatui Lahdessa

LASB ja Indians kohtasivat miesten salibandyliigan ottelussa Lahti Energia- areenalla lauantaina. Ottelusta ennakoitiin tasaista, kahden hyvässä vireessä olevan joukkueen taistelua ja sellainen siitä myös tuli. LASB- fanien iloksi kotijoukkue onnistui vieraitaan paremmin ja pisteet jäivät Lahteen lukemin 6-5 (3-3,2-1,1-1).

Indians tuli otteluun vahvasti ja siirtyi 0-2 johtoon ajassa 9.07, kun Santeri Toropaisen laukaus upposi LASB- maaliin ylivoimalla. Indians pelasi ylivoiman ilman maalivahtia, joten tällä kertaa rohkea liike kannatti. Ennen ylivoimaa LASB- maalivahti Kaapo Kettunen nollasi Valtteri Kainulaisen rangaistulaukauksen. Erän puolivälin jälkeen LASB kiipesi maali maalilta peliin mukaan ja siirtyi johtoonkin Matti Korhosen ylivoimamaalilla, mutta Indians kuittasi vielä aivan erän lopussa tilanteeksi 3-3.

Toisessa erässä nähtiin ensimmäistä vähemmän maaleja. LASB osui kahdesti, kun Tino Nivala sivalsi kulmavaparin päätteeksi pallon kovaa etuyläkulmaan ja Justus Kainulainen viimeisteli ylivoimalla velipoika Roopen timanttisesta tarjoilusta. Indiansin maalista vastasi Otto Lehkosuo kauniin sommitelman päätteeksi.

Kolmannessa erässä LASB kasvatti johtonsa kahteen maaliin Rasmus Kainulaisen tarkalla laukauksella, eikä Indians päässyt enää kotijoukkueen kantaan, vaikka Heikki Iiskola pääsikin puttaamaan pallon helposti Kettusen selän taakse aivan maalin edestä.

Voitto oli LASBin viides ja peräti neljäs sen pelaamasta viidestä viimeisestä ottelusta. Salibandyliiga on tällä hetkellä erittäin tasainen, sillä sijan kaksi ja kymmenen erottaa vaivaiset kolme sarjapistettä. LASBin tapaan kymmenessä sarjapisteessä on kaikkiaan viisi joukkuetta.

Illan erikoisuus oli ehdottomasti yleisön edessä erätauolla suoritettu kosinta, joka ainakin toimituksen tietojen mukaan oli LASBin otteluissa ensimmäinen laatuaan. Rohkean kosijan ja 500- päisen yleisön mieliksi tuleva morsian vastasi myöntävästi.

Ottelun tilastot

Indiansin otteluraportti

[gdlr_video url=”https://www.youtube.com/watch?v=AIkohAfZEXw&t=3s” ]