Otteluennakko: Kerran vielä ennen maajoukkuetaukoa – haussa positiivinen päätös kauden alkupuolikkaalle Espoosta

Viimeinen kamppailu ennen kuukauden mittaista maajoukkuetaukoa mitellään Espoossa, kun LASB matkaa Oilersin vieraaksi. 

LASBin kahdeksaan otteluun venynyt tappioputki saatiin katki lauantaina, kun Happee kaatui hienossa ottelussa Suurhallilla 6-4. Tappioputken lisäksi alla oli edellisen illan nöyryyttävä 8-1 -tappio Westend Indiansille, joten kasvojenpesu tuli hyvään saumaan.

– Se oli kauden ensimmäinen ehjä 60-minuuttinen. Ehjä ja kestävä peli, saatiin hyvin henki päälle jo kun hallille tultiin. Siitä jo huomasi aika hyvin, että hyvä peli on tulossa. Jos meillä ei ole henki päällä, niin huomattavasti vaikeampi meidän on voittaa. Sen edellisen pelin nöyryytyksen jälkeen oli pakkokin jo parantaa, Santtu Pohjonen pohtii.

Edellisen voiton myötä LASB nousi 11 pisteeseen, mutta kymppipaikka pysyy sarjataulukossa. Voittokantaan palaaminen helpotti varmasti mielialaa joukkueessa, vaikka joukkuehenki hyvä on ollutkin tappioista huolimatta. Harjoituksissakin on ollut hymy aiempaa herkemmässä.

– Treeneissä on meininki aina hyvä, mutta kyllä se varmaan pientä boostia on antanut, on kaikki vähän pirteämmällä jalalla mukana. Aina treeneihin on kiva mennä, mutta nyt vielä vähän enemmän, Pohjonen sanoo.

Vaikka lauantaina saatiin aikaan jo kuusi maalia, on maalinteko silti ollut yhä yksi harjoitusten kantavista teemoista. Tähän on valmennuksella ollut pieni lisähaaste mukana.

– Maalintekoa ollaan treenattu ahkerasti, valmentajilla on pieni haaste treeneissä, että jos ei tiettyyn ajanjaksoon tehdä tarpeeksi maaleja, niin sitten vedetään ylimääräistä lankkua tai punnerrusta.

Lauantain vastustaja Esport Oilers on aloittanut kautensa positiivisissa merkeissä. 11 ottelun jälkeen kasassa on 23 pistettä, mikä oikeuttaa sarjataulukon sijaan 5. Sarjan kärkiosasto on kuitenkin tiivis, ja mm. kakkospaikkaa pitävä Happee on vain kolmen pisteen päästä, joten aivan kohtalaisesta joukkueesta puhutaan Oilersin kohdalla.

– Aika tiukkaa peliä odotan, Espooseen on aina kiva mennä, vielä kivempi on hakea pisteet. Omalla tekemisellä ne voidaan hakea, jokainen antaa 110% puolustuspäässä ja vielä enemmän hyökkäyspäässä. Pidetään oma peli kasassa, eikä lähdetä höntyilemään, Pohjonen analysoi.

Viime kauden finalistijoukkueen kokoonpanossa riittää jälleen laatua runsaasti. Vanhat tutut Justus (17+9=25) ja Rasmus Kainulainen (14+5=19) sekä veljesten ketjukaveri Markus Markkola (7+14=21)  löytyvät kaikki pistepörssin kärkikymmeniköstä. Perästä löytyy vielä Tuomas Iiskolaa ja Santeri Lindforsia 18 pisteessä. Maalilla vastuuta on kantanut tutusti Joonas Kaltiainen.

– Kyllä heillä laatua aina riittää, se on eri asia sitten miten hyvin he pystyvät omaa peliään toteuttamaan, Pohjonen heittää.

Kenties kiintoisin nimi vastustajan riveistä on viimeiset neljä kautta LASBissa pelannut ja kapteenin nauhaakin kantanut Tuure Ailio. Ailion kausi on ollut hieman rikkonainen tähän asti, kun pienet loukkaantumishuolet ovat pitäneet miestä sivussa peleistä. Kuuteen peliin tilillä on yksi syöttöpiste. Pelipaikkakin on seilannut puolustajan ja sentterin välillä.

– Kyllähän tämä oli eka peli, jonka tarkistin kun otteluohjelma tuli ulos. Tosi hauska päästä hyviä ystäviä vastaan pelaamaan. LASB pääsee jokavuotisten hirvipeijaisten jälkeen varmasti hyvällä itseluottamuksella pelaamaan meitä vastaan, mutta tällä kertaa joudun kuitenkin kaikkeni tekemään, että orastava voittoputki katkeaisi Espoossa. Oma tekeminen ei kauden ekojen pelien jälkeen ole ihan itseä miellyttänyt, mutta nyt olisi maukas tilaisuus saada peli rullaamaan ja päästä hyvillä mielin maajoukkuetauolle, vastustajan riveistä tavoitettu Ailio sanoo.

– Pitkästä aikaa pääsee “Turskaakin” näkemään, innolla odotetaan mitä tapahtuu. En ole ihan varma, onko hän koskaan mulle maalia tehnyt. Jos ei ole niin sitä pyritään jatkamaan, ettei ainakaan vielä sitä tekisi, Pohjonen kertoo.

Tilastotarkistuksen jälkeen todettakoon, että neljä maalia on Ailio Pohjosen selän taakse iskenyt vuosien saatossa. Siitä kuitenkin lähdetään, että lisää ei Espoon perjantai-illassa nähdä. Sujautetaanko Tuure ja muut öljymiehet tiukasti Pohjosen rintataskuun?

– Nöyränä mennään ja ketään ei kumarrella, Pohjonen virnistää.

Viime kaudella joukkueiden kohtaamiset menivät molemmat Oilersin nimiin. Espoon kamppailu päättyi vasta jatkoajalla 4-3, Lahden ottelun Oilers vei selkeästi 11-1. Liiga-ajan aiemmista kymmenestä kohtaamisesta Oilers on voittanut yhteensä seitsemän, LASB kaksi ja ensimmäinen kohtaaminen merkittiin 5-5 -tasapeliksi.

Oilers – LASB Tapiolan Urheiluhallilla perjantaina 19.11. klo 18.30 alkaen. Ottelun näyttää Ruutu+!

Kuva: Ari Arola.