Nokian KrP – LASB torstai-illan “TV- otteluna”

LASB pelaa kauden kolmannen ottelunsa torstaina Tampereella, kun se kohtaa Nokian KrP:n Raholassa. Joukkueet lähtevät otteluun samoista asetelmista, sillä kummallakin on alla sekä voitto että tappio.

KrP aloitti kauden räväkästi viikko sitten, kun se kaatoi SPV:n kotiluolassaan jatkoajalla. Ottelu oli valumassa vääjäämättä nokialaisten laariin, sillä se johti vielä viisi minuuttia ennen loppua kolmella maalilla, mutta niin vain SPV nousi vielä tasoihin ja jatkoajalle. Loppuratkaisu syntyi kuitenkin nopeasti, kun Henri Johansson viimeisteli voittomaalin ajassa 60.27. Otahallin illasta ei käteen jäänytkään sitten mitään, kun Indians tukisti näätiä lukemin 7-4.

KrP:n tehokkain pelaaja tähän mennessä on ollut Jere Oksanen (3+2=5), joka muodostaa viime kauden pisteykkösen Henri Johanssonin kanssa yhden liigan tuhovoimaisimmista tutkapareista. Johansson on kerännyt kahdessa ottelussa tehot 2+1 ja parivaljakon välissä pelaava Joni Henttonen 1+2. Santtu Pohjonen ja Antti Kortetmaa ovat kumpikin olleet kertaalleen tolppien välissä, mutta nappisuoritusta ei kummaltakaan ole vielä nähty.

LASB kairasi helpottavan voiton sunnuntain kotiavauksessa, kun sarjanousija SB Welhot antautui harvinaisin 1-0 lukemin. Voitto teki nuorelle joukkueelle monella tapaa hyvää, varsinkin, kun hallitseva Suomen mestari oli pöllyttänyt sitä isän kädestä viikkoa aikaisemmin. Pahat kielet kuiskuttelivat kuitenkin välittömästi ottelun jälkeen, että lahtelaisilla on käsissään maalinteko- ongelma, vaikka se onnistuikin luomaan riittävän määrän ottelun voittamiseen tarvittavia maalipaikkoja.

– Se on tietysti tärkeää, että pääsemme paikoille pallonhallintojen päätteeksi ja siinä olemme menneet paljon eteenpäin keväästä. Samoilla teeseillä on jatkettava edelleen: pallon on liikahdettava nopeasti ja pidetään peli liikkuvana. Vielä on tekemistä siinä, että pystymme pitämään jatkuvasti maalinteon uhkan päällä hyökkäysalueella. Tämä syntyy rutiinin kautta. Kun pallolliset rakenteet ovat selkärangassa, niin tämäkin asia paranee itsekseen. Maalipaikkoihin hieman rentoutta lisää, niin hyvä tulee, kuittasi päävalmentaja Teemu Varis.

Jos Welhot- pelissä ei maaleilla juhlittu, niin eipä niitä mennyt yhtään omiinkaan. Jos LASB haluaa torstaina kotimatkalle pisteet mukanaan, niin sen täytyy pimentää nokialaisten vahva ykköskenttä.

– Kyllä meidän palloton tekeminen on ollut hyvällä tasolla ja näen, että se on eniten tahtokysymys, niin puolustus- kuin alivoimapelaamisessakin. Pelaamme suurella sydämellä yhteisten tavoitteiden eteen. Pyritään viemään kaikki ylimääräinen tila pois vastustajalta ja laittamaan miestä pallon eteen. Autetaan maalivahtia mahdollisimman paljon. Tämän päälle on hyvä rakentaa sitä pallollista peliäkin, Varis jatkoi.

Raholan miljöö ja arki-ilta ei ole helpoin mahdollinen yhtälö vierasjoukkueelle, mutta päävalmentajalta löytyy lääkkeet siihenkin.

– Torstaina jokainen valmistautuu niin, että optimaalinen suoritustunne löytyy. Sieltä ammennetaan rohkeus, rentous ja iso taistelutahto. Näiden kautta omaan harjoiteltuun tekemiseen kiinni ja olemme vahvoilla myös ottelun tavoitteen suhteen.

Nokian KrP – LASB Raholassa torstaina 28.9. klo 18.30

Elisa Viihde näyttää ottelun suorana lähetyksenä.