LASBin Facebook- sivuilla liigakauden 16-17 avausderbyn alla julkistettu neljäosainen sarja käsittelee kahden Hämeen suuren salibandyseuran keskinäisiä kamppailuja OSA 1 LASBin ja Steelersin väliset paikalliskamppailut ovat Hämeessä käsite. Viime kevään finaalisarja […]
Monthly Archives: marraskuu 2016
LASB hyppää mukaan Suomen cupin junaan Tikkurilan asemalta, kun se kohtaa kakkosdivarissa pelaavan Tiikerit torstaina. Cupissa on mukana vielä kaksitoista joukkuetta ja nyt pelattavalla 6. kierroksella liigajoukkueista mukaan tulevat nousijajoukkueet […]
LASB palasi tauolta voitokkaasti, kun se kävi hakemassa isänpäivälahjan Tampereelta Kooveen kustannuksella. Vahvasti läpi ottelun esiintynyt LASB voitti lopulta lukemin 3-7 (1-2,1-2,1-3). Ennakkoon oli tiedossa, että jaossa on kummankin joukkueen […]
Alkusarjan vaikean alun jälkeen D1-pojat aloitti alemmassa jatkosarjassa pelit hienosti voitoilla PHSB Nastola mustasta 14-2 ja PoNoVo:sta hienolla taistelulla nousten alun 0-3 tappioasemasta 7-4 voittoon. Pelin alkuhuutona jälkimmäisessä oli hienosti […]
LASBin miesten edustusjoukkueen kahden viikon ottelutauko on ohi ja on jälleen aika palata liigakaukaloon. Tällä kertaa vastaan asettuu tamperelainen Koovee, joka hieman yllättäen jäi lauantaina tasapeliin sarjan hännänhuippuna majailevan M-Teamin […]
Tänään Heinolassa pelattiin mukava ja reipashenkinen turnaus, jossa oli liikunnan iloa ja onnistumisen riemua. Turnaukseen osallistui SB Heinola, LASB ja PHSB. Jokainen seura oli saanut pejaajia kasaan kahden joukkueen verran. […]
Keskiviikkona pelattiin vierasmatsisarjan syyskauden viimeinen koitos EräViikinkejä vastaan. Jatkossa saadaan unohtaa 7 ottelun ajaksi reissupelit. LASB oli hyvin valmistautunut otteluun ja se, ahkeran työn kera, mahdollisti kahden pisteen veroisen pistepotin […]
- 1
- 2

