Otteluennakko: LASB haastaa lauantaina puolet Suomen maajoukkueesta – “Mitään ei ilmaiseksi saada Classicilta”

LASB suuntaa kohti liki kuukauden mittaista maajoukkuetaukoa vielä yhden kovan pelin kautta, kun iso paha Classic tulee kauden ensimmäiselle vierailulle Lahteen. Keskiviikon ison TPS-voiton myötä oransseilla on varmasti parhaat mahdolliset eväät Classicin horjuttamiseen. 

Tätä tekstiä hahmotellessa luki paperissa jo, että LASB tulee Classicia vastaan kolmen ottelun tappioputkessa, kun FBC Turulle ja OLS:lle oli jo tappiot pohjalla enne keskiviikon TPS-ottelua. Mutta kuinkas sitten kävikään, oranssit iskivät pöytään kauden toistaiseksi isoimman yllätyksen kaatamalla ensi kertaa seuran historiassa TPS:n, ja aiheuttivat samalla turkulaisten ensimmäisen tappion tällä kaudella. Puolustus toimi hyvin, ja viimeisenä lukkona maalivahti Pasi Järvinen oli erinomainen.

– Oltiin hyviä omassa päässä ja puolustettiin tiiviisti eikä ihan hirveästi päästetty vastustajaa maalipaikoille suorista hyökkäyksistä. Pieniä näppäilyvirheitä toki tuli mistä he saivat paikkoja aikaan. Puolustuspelissä oltiin hyviä, sitä pitää jatkaa myös lauantaina, LASBin puolustuksessa luutiva Joni Puolakka pohtii.

F-liigan runkosarjaa on pelattu pian kolmannes, ja LASBilla on ennen Classic-ottelua kasassa yksitoista pistettä yhdeksästä ottelusta, mikä oikeuttaa kahdeksanteen sijaan. Suoritukset ovat olleet kaksijakoisia, toisaalta on voitettu päävastustajista Jymy ja EräViikingit ja yllätetty Indians ja TPS, mutta toisaalta taas saldoa rumentavat tappio FBC Turulle ja paha sulaminen OLS:lle.

– On ollut aika vuoristorataa, välillä tulee hyviä jaksoja ja välillä heikompaa väliin. Niitä heikkoja jaksoja pitää vain pystyä kestämään ja painaa niistä läpi. Ei mikään katastrofi ole alkukausi ollut, kaikki on vielä omissa käsissä jatkoa ajatellen, Puolakka analysoi alkukautta.

– OLS-pelikin oli ihan hyvä meiltä, vaikka muutama nukahdus loppua kohden tulikin ja mukavoiduttiin vähän liikaa johtoasemassa. FBC-matsi taas oli ihan puhdas ohipeli. TPS:aa vastaan saatiin hyvä henki päälle ja kannustettiin kaveria penkillä enemmän, se henki auttoi Turussa paljon.

Seitsemättä liigakauttaan pelaava Puolakka on aiempina kausina totuttu näkemään keskushyökkääjän paikalla, mutta tällä kaudella tontti on löytynyt vakituisemmin puolustajan paikalta, ykköspakkiparista Lauri Palvailan viereltä. On hän aiempinakin kausina välillä puolustuksessa tuurannut, mutta vakiopaikka pakistossa on uusi aluevaltaus Heinolan pojalle.

– Ikinä en ole kokonaista kautta pakkina pelannut, välillä on laitettu vain sinne kun on tarve vaatinut. Vähän hakemista on ollut kun pitkästä aikaa siinä on, kai se oma peli pikku hiljaa eteenpäin menee. “Lapalta” saa hyviä vinkkejä siihen, miten kannattaa toimia.

Puolakan hyökkääjän tausta näkyy peliesityksissä hetkittäin, etenkin välillä nähtävissä melko rohkeissakin nousuissa pallon kanssa omasta päästä. Nuo ovat jokusen kerran kotikatsomoissa sydämentykytyksiä aiheuttaneet, kun pallo on välillä jäänyt vastustajan lapaan jo keskialueella, ja aiheuttanut ylivoimahyökkäyksen omiin. Onnistuessaan taas nuo suoritukset edistävät hyökkäyspeliä todella hienosti.

– Niin siinä käy kun yrittää, välillä sattuu virheitä. Ei sille minkään voi, Puolakka hymähtää huomiosta.

Lauantain vastustaja Classic on ollut Suomi-sählyn herra ja hidalgo jo vuosikaudet, kun kuusi viimeisintä jaettua mestaruutta on päätynyt tamperelaisten palkintokaappiin. Tällä kaudella joukkue on aloittanut yllättävän vaisusti, kun kahdeksan pelin jälkeen tilille on tullut jo kaksi tappiota, voittolaukauksissa Nurmon Jymylle ja varsinaisella peliajalla Nokian KrP:lle. Ennen perjantain kierrosta joukkueen keräämät 18 pistettä oikeuttavat sarjataulukossa sijalle neljä.

– Ei liikaa parane yhdellä voitolla lähteä juhlimaan, nyt on uusi peli ja kaikkensa täytyy antaa. Mitään ei ilmaiseksi saada Classicilta. Aika paha matsi meille, mutta hyvät saumat meillä on pisteisiin kun puolustetaan hyvin ja pidetään peli pitkään tasaisena. Se on meille etu silloin, lopussa painetaan sitten ohi, Puolakka arvelee.

Jos TPS oli LASBille voittamaton vastustaja, niin Classic ei sitä sentään ole. Oranssit onnistuivat suuren ja mahtavan kellistämään kertaalleen kevään 2021 pudotuspeleissä, ja tiukkoja vääntöjä on muutama nähty aiemminkin. Runkosarjassa LASB ei ole vielä pystynyt Classicia voittamaan, joten jotain tavoiteltavaa on.

– Tiedetään miten heidät voidaan voittaa, Jesse Arola kun tekee taas sen neljä maalia niin sillä se voitto tulee, Puolakka virnistää.

Classicin kokoonpano vilisee maajoukkuetähtiä, kuten aina. Marraskuun alussa Sveitsissä pelattaviin MM-kisoihin Suomen joukkueen mukana matkaakin peräti yksitoista pelaajaa Classicista, eli yli puolet Suomen joukkueesta tulee “Familysta”. Joukkueen parhaana pistemiehenä on alkukaudesta häärinyt Ville Lastikka (8+7=15) ja totutun varmaa tulosta ovat tehneet myös Sami Johansson (7+5=12) ja Eemeli Salin (6+2=8).

Kenet kannattaa LASBista laittaa erityisseurantaan lauantaina? (Arolan lisäksi)

– Veikkaan, että Tiitus Salokankaalla kun oli viime pelissä vähän hiljaisempaa niin tällä kertaa taas räjähtää isommin!

LASB – Classic lauantaina 22.10. klo 17.00 alkaen Lahti Energia -areenalla

Liput ennakkoon: https://www.tiketti.fi/lasb-classic-lahti-energia-areena-lahti-lippuja/84448?b=1

Kuva: Jari Virtanen.