Otteluraportti: Viime minuuttien hulppea kirivaihde toi LASBille yhden pisteen Oilersista – “Oudoin peli missä ikinä olen ollut mukana”

LASB oli suurimman osan lauantai-illan Oilers-kamppailussa pahasti vaikeuksissa, mutta viimeisen kolmen minuutin ällistyttävä kiri neljän maalin tappiolta tasoihin kartutti lopulta pistepottia yhdellä pisteellä. Voittolaukauskilpailuun asti venynyt ottelu päättyi lopulta Oilersin voittoon 5-6. 

Oranssit lähtivät otteluun kelvollisesti ja saivat alkuun pari hyvää pallollista vaihtoa alle. Vaikeudet alkoivat kuitenkin hiljalleen kasautua, kun ensimmäisellä kympillä joukkue otti kaksi rangaistusta mailaan lyönnistä. Molemmat LASB kesti ilman takaiskuja, mutta jäähyt saivat joukkueen peliä sekoitettua jonkin verran, eikä peli tahtonut lähteä millään käyntiin. Santtu Pohjonen joutui venymään jo avauserässä 11 torjuntaan, vaikka kaksi maalia menikin selän taakse. Virkaveli Niko Nordströmillä erä oli puolestaan hiljaisempi, kun tälle ei merkitty yhtäkään torjuntaa. Erätauolle mentiin siis OIlersin 0-2 -johdossa.

Toisessa erässä LASB sai jo ensimmäiset laukauksensa kohti Oilersin maalia. Vaikeudet kuitenkin jatkuivat, eikä oranssien peli ottanut millään kulkeakseen. Erän puolivälin jälkeen Oilers iski kaksi maalia lisää, mikä alkoi jo näyttää vaikealta vuorelta kiivettäväksi LASBin vähäisten maalipaikkojen vuoksi. Niko Einiö toi kuitenkin toivoa viimeistelemällä kavennuksen Oilersin puolustajien harhasyötöstä seuranneesta vastahyökkäyksestä. Huolenaihetta lisää toi Tino Lindstedtin ottama kolhu törmäyksessä Santeri Lindforsin kanssa, minkä jälkeen mies talutettiin pois kentältä. Toiselle tauolle mentiin 1-4 -lukemissa.

Kolmanteen erään toivottiin kovasti jotain muutoksia, joilla peli saataisiin kääntymään LASBille edulliseen suuntaan. Merkkejä siitä ei kuitenkaan juurikaan näkynyt, kunnes viimeisellä kympillä alkoi tapahtumaan. Ensin Jesse Arola kilautti pallon yläputkeen, ja tätä juhlittiin jo maalina, kunnes pitkän videotarkistuksen jälkeen sitä ei hyväksytty. Selkärangan katkeaminen oli jo pelkona kun pian tämän jälkeen Justus Kainulainen nosti vieraat jälleen neljän maalin johtoon, mutta mitä vielä.

LASB otti aikalisän suoraan maalin jälkeen, ja alkoi hakea sitten kavennuksia ilman maalivahtia. Kolme minuuttia ennen loppua Jasper Juuti viimeisteli yhden Oilers-maalivahdin heiton päädyttyä Juutille. Puolitoista minuuttia ennen loppua iski Einiö illan toisensa. Kahden maalin ero. 51 sekuntia ennen loppua Einiö teki kolmannen. Ja vielä viisi sekuntia ollessa kellossa aikaa syntyi neljäs maali ja LASB tuli tasoihin ottelussa!

Jatkoajalla maalipaikat olivat vähissä kummassakin päässä, ja loppu oli pitkälti voittolaukauskilpailun odottelua. Niissä jälleen Einiö vei LASBin alussa johtoon, mutta Oilersin upottaessa kolme neljästä laukauksestaan ja LASBin kaksi viidestä lähti lisäpiste Espooseen.

– Oli kyllä oudoin peli missä ikinä olen ollut mukana. Olin itse joukkueen ylivoimaisesti huonoin pelaaja kaksi erää, en saanut yhtäkään syöttöä omille ja lahjoitin vielä yhden maalin vastustajallekin. Tuolta peli varmaan näyttäisi jos olisi ottanut 40 drinkkiä alle ennen peliä, sen näköistä se oli. Hyvä ettei luovutettu ja saatiin se piste sieltä, kun lopussa meni vähän kaikki sisään. Outo tapahtuma oli tänään, illan ykkösnimi Einiö mietiskeli pelin jälkeen.

– Oli todella löysä peli meiltä, ei oltaisi välttämättä sitä yhtäkään pistettä ansaittu. Niin hengetön ja huolimaton esitys, pitää olla yhteenkin pisteeseen tyytyväinen. Hyvä näin, että joskus tulee huonommallakin pelillä pisteitä.

Seuraava peli LASBilla on edessä ensi viikon lauantaina, kun Lahteen vieraaksi saapuu Nokian KrP.

Kuva: Petteri Laine.