Otteluraportti: Indians katkaisi LASBin pisteputken tiukassa pelissä – “Pari helppoa maalia liikaa annettiin omiin”

LASBin viikonlopun toinen kamppailu ei enää pistepussia lihottanut. Äänekkään kotiyleisön edessä väännetty kamppailu oli tiukka, mutta voittajana poistui Westend Indians maalein 5-7. 

Oransseille tarjoutui otteluun vahva alku, kun jo heti ensimmäisellä minuutilla tarjoutui ylivoimatilaisuus Indiansin ottaessa rangaistuksen mailan painamisesta. Ylivoimaa hierottiin melkein koko kahden minuutin jakso, mutta lopulta Jasper Juutin syöttö tavoitti Tiitus Salokankaan takatolpalta ja tämä sai tuikata LASBin nopeasti johtoon. Ylivoiman jälkeen pelissä niskan päällä oli hieman enemmän Indians. Joukkue kilautteli tolppia Pasi Järvisen vartioimassa maalissa, kunnes 12 minuutin pelin jälkeen Petr Majer pääsi laukomaan espoolaiset tasoihin. Pari minuuttia tästä LASB nousi jälleen johtoon, kun Tiitus Salokangas tarjoili kauniilla poikkisyötöllä maalipaikan velipojalleen Julius Salokankaalle, ja sen myötä saatiin liigahistorian ensimmäinen Salokangas (Salokangas) -maali aikaan. Erätauolle mentiin kuitenkin 2-2 -tasalukemissa Indiansin saadessa aikaan pukukoppimaalin kolme sekuntia ennen erän loppua, kun Tuomas Harjulan toimitus maalille otti kimmoketta LASB-mailoista ja pomppi verkon perukoille.

Toisessa erässä maalinteon aloitti Indians. Viiden minuutin pelin jälkeen Tino Lindstedtin pelistä maalin edustalla tuomittiin rangaistuslaukaus Indiansille, ja laukomaan tullut Jasper Auvinen tyylitteli pallon maaliin tylyjen maaveivien jälkeen. Pian tämän jälkeen LASB pääsi uudemman kerran iltaan ylivoimalle, ja sataprosenttisena se jälleen pysyi. Niko Einiö pyssytti tarkan laukauksen etukulmaan ja juhlisti näin sadatta liigaotteluaan. Se jäikin LASBin erän ainoaksi maaliksi. Indians teki vielä kaksi, Leevi Aurasen komealla ohjauksella maalin edestä ja Christian Remeksen ylivoimalaaserilla, joten tauolle siirryttiin 3-5 -lukemissa.

Päätöserän alkuun LASB sai heti uutta pontta kiriinsä Julius Salokankaan illan toisella maalilla. Tämä ohjasi Matias Pietisen laukauksen, mutta Indians-maalivahti Juuso Jokisalo vielä torjui tämän, muttei enää seuraavaa irtopalloa jonka Salokangas lapioi maaliin. Indians kuitenkin pystyi tekemään kaksi seuraavaa maalia, joiden myötä se nousi jo kolmen maalin johtoon. LASB sai aikaan yhden kavennusosuman Jere Sulanderin lavasta, mutta enempää ei lopulta syntynyt, vaikka reilut kaksi minuuttia jauhettiin vielä ilman maalivahtia.

– Pelin kuva oli sama kuin tulostaulu näyttää, Indians oli sen piirun verran parempi. Kuudella viittä vastaan ei maaleja tällä kertaa saatu vaikka hyvää pyöritystä olikin. Pari helppoa maalia liikaa annettiin omiin, siihen se kippasi tänään, maalimääränsä liigatasolla tuplannut Julius Salokangas arvioi pelin jälkeen.

Vaikka Salokangas kaksi maalia ottelussa tekikin ja ne mieltä lämmittivät, jätti suoritus silti miehen itsensä mielestä paljon petrattavaa. Myös Salokangas-Salokangas -maaleja voi olla lupa odottaa jatkossakin.

– Ihan ei voi tulosten taakse tuudittautua, taidettiin silti miinuksella olla vaikka maaleja saatiinkin. Paljon on parannettavaa. Toivon mukaan tulee niitä maaleja vielä lisää, on niitä junnusarjoissa nähty paljonkin. Eiköhän se pikkuhiljaa lähde rullaamaan kun ketsuppipullo on saatu auki.

Kokonaisuudessaan viikonlopun tärkeät kaksi ottelua päävastustajiin lukeutuvia Jymyä ja Indiansia vastaan toivat pistepottiin kaksi pistettä, jotka lähtivät matkaan Nurmosta lauantaina. Joukkue on edelleen tiiviisti mukana taistelussa viimeisestä pudotuspelipaikasta.

– Pisteitä olisi ollut kiva saada enemmän, kun molemmat näitä pudotuspeliviivan pelejä oli. Mahdollisuudet olisi ollut nousta viivan paremmalle puolelle, nyt vielä pisteen vajaa siitä ollaan. Tärkeitä pisteitä olisi ollut otettavissa, mutta pakko olla tyytyväinen että ainakin toinen peli saatiin kairattua voitoksi, vaikkakin jatkoajalla vasta sekin, Salokangas sanoo.

Seuraavaksi LASBilla on edessä muutaman päivän huili peleistä, ja seuraava ottelu on edessä ensi viikon lauantaina kotiaskissa SPV:ä vastaan. Salokankaalla on jo selkeä resepti mielessä, miten pisteitä silloin voidaan ottaa.

– Tällä kaudella pelejä missä on seitsemän maalia otettu omiin ei olla hirveämmin voitettu, niin pari-kolme kun nipistetään niistä pois niin sitten ollaan vahvoilla.

LASB-SPV lauantaina 10.12. klo 17.00 alkaen

Kuva: Petteri Laine.