Otteluennakko: Joulun viettoon kahden vieraspelin kautta – edessä kovat kamppailut Classicia ja EräViikinkejä vastaan

Ennen joulun viettoon hiljentymistä oransseilla on vielä jäljellä kaksi kovaa vieraspeliä tulevana viikonloppuna. Perjantaina suunnataan Lempäälään tällä kaudella hieman horjumisen merkkejä näyttäneen Classicin vieraaksi ja sunnuntaina huipputärkeään kamppailuun EräViikinkejä vastaan Vantaalle. 

LASBin kausi F-liigan runkosarjassa taittuu yli puolivälin tämän viikonlopun pelien jälkeen, ja joukkueen sijoitus on toistaiseksi yhdeksäs. Oranssit ovat mukana tasaisessa tuolileikissä viimeisestä pudotuspelipaikasta yhdessä OLS:n ja Nurmon Jymyn kanssa. Jokainen piste on tärkeä tässä taistelussa, ja niitä on oranssiryhmä pystynyt hyvällä tahdilla raapimaan. Kuudestatoista pelatusta pelistä kymmenen on kartuttanut pistepottia, varsinaisen peliajan yli on venynyt peräti kahdeksan kamppailua, viimeisimpänä lauantainen SPV-kotiottelu.

– Lauantainen matsi oli meiltä hyvä vikaan erään asti, siinä kävi sitten se klassinen mikä on monta kertaa käynyt tällä kaudella, että johdetaan peliä ja sitten päästetään vastustaja tasoihin. Muuten kyllä ehjä peli, LASB-hyökkääjä Joonatan Surakka sanoo.

– Suht hyvin mielin on menty joukkueessa vaikka sulamisiakin on ollut. Ei noista ailahteluista kannata vielä niin huolestua, kun nuori jengi on kyseessä. Oppirahoja on maksettu.

Surakka itse on tällä kaudella pelannut 15 joukkueen 16 ottelusta, yhden pelin jäätyä väliin sairastelun vuoksi. Surakan viime kauden jäädessä lähes kokonaan väliin pitkän loukkaantumisen vuoksi on hienoa nähdä mies jälleen hyvässä iskussa kaukalossa.

– On tuntunut hyvältä ja on ollut kiva päästä pelaamaan. Omasta mielestä on kulkenutkin ihan hyvin. Tuossa kentässä on helppo pelata, Tatu Havula on todella hyvä siinä sentterin roolissa ja Skene (Niko Einiö) kun muutamasta paikasta saisi vielä maaleja lisää tehtyä niin olisi täydellisessä kuosissa kentän peli, Surakka arvelee.

Classic-LASB perjantaina 16.12. klo 18.30 Ideapark Bläk Boks Lempäälä

Viikonloppu aloitetaan perjantaina hallitsevan mestarin Classicin kotiaskissa Lempäälän Ideaparkissa. Classicin loppusyksy on ollut jopa harvinaisen haastava kestomenestyjälle, sillä joukkue on hävinnyt useammankin ottelun. Tappiot tulivat tuplapeleissä TPS:lle, kertaalleen Oilersille ja viimeisimpänä keskiviikkona Nokian KrP:lle. Joukkueen sarjasijoitus on vasta kolmas.

LASB ja Classic kohtasivat kertaalleen tällä kaudella lokakuun lopulla Lahdessa. Oranssit tekivät ottelun avausmaalin jo heti avausminuutilla, mutta loppupeli olikin heikko ja Classic jätti LASBin aseettomaksi. Loppulukemat tuosta olivat 1-9.

– Viime peli meillä heitä vastaan meni aika pipariksi, lähdetään siitä parantamaan. Tiedetään heidän vahvuudet ja heikkoudet, pyritään pelaamaan omilla vahvuuksilla. Puolustuspelin kautta se lähtee, se kuntoon ensin ja omista paikoista tehdään maalit, niin voi tulla ihan tiukka matsi, Surakka pohtii.

Tamperelaiset ovat kärsineet runsaista poissaoloista marraskuun MM-kisojen jälkeen, mutta eipä se aiempinakaan vuosina ole tätä joukkuetta haitannut. LASB metsästää edelleen ensimmäistä runkosarjavoittoaan Classicista, olisiko nyt se iskun paikka?

EräViikinkit-LASB sunnuntaina 18.12. klo 14.00 Vantaan Energia Areena

Sunnuntain ErVi-kamppailu lienee viikonlopun otteluista se, johon ladataan hieman enemmän odotuksia. Classicilta kaikki on plussaa, mutta karsijan paikalle heikon alkukauden myötä ajautunut helsinkiläisryhmä on niitä joukkueita, jotka pitäisi päihittää. ErVillä on kauden 16 ottelustaan voittoja kasassa vain kolme.

Pieniä heräämisen merkkejä ErVikin on esittänyt. Muutoksia oli tehtävä, ja joukkue vaihtoi päävalmentajaa joulukuun alussa, kun ensi kaudella aloittamaan kaavailtu Miro Mäkelä astui puikkoihin jo kesken kauden Tomi Rastaan tilalle. Pientä liikehdintää tapahtui myös pelaajistossa, kun joukkue värväsi Indiansissa pieneen rooliin jääneen kokeneen Janne Salosen puolustukseensa.

– He eivät varmasti anna meille mitään helpolla, heillä on kovat näyttöhalut nyt kun pelit ovat menneet vähän penkin alle. Täyden päivätyön saa tehdä sunnuntainakin pisteiden eteen. Yhden-kahden maalin peli se varmasti on, mutta omalla pelillä se pystytään klaaraamaan.

Edellinen keskinäinen Lahdessa syyskuussa oli niukka vääntö, jossa kumpikaan joukkue ei oikein pystynyt hyödyntämään vastustajan virheitä, joita oli puolin ja toisin runsaasti. Lopputulos oli 2-1 LASBin hyväksi, maalit tekivät juurikin Surakka ja Tatu Havula rangaistuslaukauksesta.

Viime vuosien keskinäiset ovat olleet muutenkin tasaisia pelejä, tähän tuskin on tulossa muutosta perjantainakaan.

Kuka oransseista on kovassa vireessä joulun alla, ja kannattaa seurata erityisesti?

– Voisin sanoa Sulanderin Jeren, sillä kaverilla löytyy jalkaa ja halua näyttää. On ollut pirteä viime aikoina, Surakka arvelee.

Kuva: Petteri Laine.