Otteluraportti: LASB haastoi Classicin uskottavasti, muttei pisteiden arvoisesti

LASB taisteli kunniakkaan taistelun Tampereen Classicin vieraana, ja oli kaksi erää pisteissä kiinni. Päätöserässä rutinoitunut Classic hoiti kolme pistettä kotiin, jättäen LASBin ilman pinnoja 7-3 -lukemin. 

Ottelun alku oli aavistuksen hermostunut LASBilta, kun Pasi Järvinen joutui maalillaan venymään jo alkuminuuteilla useampaan tärkeään torjuntaan. LASB pääsi kuitenkin paremmin ja paremmin peliin kiinni koko ajan, ja alkoi saamaan myös hyökkäyspeliä aikaan. Classicille tarjottiin muutama paikka omista virheistä puolustus- ja keskialueella, mutta vieraiden onneksi isännät eivät ylivoimahyökkäyksistään viimeistelleet. Sen sijaan LASB viimeisteli ja avasi maalihanat viimeiselle vitoselle tultaessa, kun Jasper Juuti nousi omalta alueelta hyökkäykseen ja sivalsi terävän laukauksen ohi Lassi Torisevan ja nosti vieraat 0-1 -johtoon. Niissä lukemissa mentiin erätauolle.

Toisessa erässä valkopaitainen vierasjoukkue pelasi alun järkevästi ja piti palloa maltilla useamman minuutin. Neljän minuutin pelin jälkeen myös johtolukemat pystyttiin nostamaan jo 2-0 -numeroihin,kun Niko Einiö pääsi pistämään maalin kulmalta palloa verkkoon. Kuitenkin heikko minuutti nosti jälleen sydämentykytyksiä LASB-leirissä, kun Classic pääsi tekemään kaksi nopeaa maalia ja nousemaan tasoihin ennen pelin puoliväliä. Joni Puolakan viivakuti nosti LASBin vielä uudestaan johtoon, mutta tamperelaiset kuittasivat tuon kolme minuuttia ennen loppua ja toiselle tauolle mentiin 3-3 -tasoissa.

– Taisi olla ensimmäisiä pelejä tällä kaudella, missä heti yhden maalin jälkeen vastustaja tekee vielä toisen heti perään. Joskus on saattanut yhden takaiskun jälkeen notkahtaa useammankin maalin verran tekeminen, tällä kaudella ne ovat olleet vähissä, Puolakka pohtii.

Päätöserän alku jatkui tasaisena. Viiden minuutin pelin jälkeen Classic nousi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon ja reilun minuutin jälkeen lisäsi sitä jo kahteen maaliin, eikä siitä enää hellittänyt. LASBin jäädessä tappiolle joukkue oli pakotettu nostamaan paineistustaan, mikä johti Classicin useampaan ylivoimahyökkäykseen. Tolpat olivat näissä tilanteissa Järvisen parhaita kavereita. LASBin kiri jäi vaatimattomaksi, vaikka viimeisellä vitosella tarjottiin myös ylivoimatilaisuutta, joka jäi hyödyntämättä. Kotijoukkue paketoi pelin iskemällä loppuun vielä kaksi lisäosumaa, sinetöiden loppulukemat 7-3.

– Oltiin alusta lähtien hyvin pelillä, siinä ei ollut ongelmaa. Pysyttiin mukana ja mentiin alkuun jo edelle. Kaksi erää pysyttiin tuloksessa kiinni, viimeisessäkin oltiin hyvin pelissä kiinni, mutta sitten viimeinen vitonen oli vähän heikompi hetki kun Classic nosti kolmen maalin johtoon. Siinä se vähän alkoi vaikuttaa, että selkäranka katkesi. Siihen asti oltiin hyvin mukana taistelemassa pisteistä, Puolakka kertaa.

LASBin ykköskenttä, jonka alla Puolakka pelaa, pystyi pitämään Classicin kovan ykkösnyrkin melko hyvin aisoissa läpi illan. Vasta kolmannessa erässä maajoukkuemiesten johtama koostumus onnistui iskemään kaksi osumaa. LASBin ykkönen iski myös kaksi maalia.

– Ihan OK normipeli, sattui pari pinnaakin tulemaan kylkeen. Meillä on hyvä ja toimiva kenttä, jolla ollaan koko kausi pelattu, niin on päässyt kehittämään peliä. Toimiva kombo, taitavat hyökkääjät ja Lapa (Lauri Palvaila)  ja minä siinä luutimassa.

Vielä yksi ottelu on LASBilla kalenterissa ennen lyhyttä joulutaukoa, kun sunnuntaiksi suunnataan Vantaalle EräViikinkien vieraaksi. Karsijan paikalle jumiutunut helsinkiläisseura olisi syytä voittaa, jotta pudotuspelitaistelussa mielitään uskottavasti mukana pysyä.

– Puolustusilme, mikä tänään oli, pitää pysyä samana ja naulataan paikoista vähän paremmalla prosentilla, niin eiköhän sillä voitto tule, Puolakka arvelee.

EräViikingit – LASB sunnuntaina klo 14.00 alkaen Vantaan Energia Areenalla.

Kuva: Juha Käenmäki.