Porissa majailee Suomen vanhin edelleen toimiva urheiluseura eli vuonna 1856 perustettu purjehdusseura Segelföreningen i Björneborg (BSF). Vähän nuorempaa porilaista urheiluosaamista edustaa LASBin uudenvuoden aatonaaton vastustaja Karhut jonka nykyinen visiitti […]
Kuuden ottelun tappioputki laitettiin poikki oikein railakkaasti Lahti Energia Areenalla sunnuntaina. Kamppailu lähti käyntiin melko tasaisissa merkeissä kotijoukkueen kuitenkin kontrolloidessa palloa ja sitä kautta myös pelin tempoa. LASB pelasi erittäin […]
Ei riittänyt perjantaina Tepsiä vastaan mutta onneksi tällä kertaa ei tarvitse odottaa kuukautta seuraavaa mahdollisuutta. Perjantain peli oli lupauksia antavaa mutta vielä jäi parantamisen varaa juuri niissä asioissa jotka maajoukkuetauon aikana […]
LASBin maajoukkuetauko päättyy perjantaina vieraspelillä Turussa TPSn vieraana. TPS on tällä hetkellä sarjataulukossa kolmantena ja operoi erittäin laadukkaalla pelaajamateriaalilla. Sillä on mahdollisuus marssittaa kentälle mm. kolme tuoretta maailmanmestaria. LASB keskittyi […]
Olemme keränneet joulun herkkukoriin tuotteita lähialueen tuottajilta, LASB- tuotteita unohtamatta. Herkkukori sopii erittäin hyvin joululahjaksi työntekijöille tai vaikka omille vanhemmille. Ostamalla herkkukorin tuet paitsi LASBin toimintaa, myös alueen yrittäjiä. Tilaukset […]
Sunnuntaina 2.12. klo 16 alkaneessa pelissä Tampereella Raholassa nähtiin vauhdikas ja tiivistunnelmainen ottelu. Isännät (Nokian KrP) laittoivat vieraat ahtaalle ja tuomarilinja salli melko kovankin pelin. Tosin myös rangaistusten jakelun myötä […]
LASB tuo joulun tänäkin vuonna suoraan kotiovellesi! Tilaukset ja lisätiedot sähköpostitse osoitteesseen joulukuusi@lasb.fi
Sunnuntain LASB-Happee ottelusta odotettiin tasaväkistä vääntöä. Sellaiseksi ottelu osoittautuikin. Ensimmäinen erä oli tasaväkinen ja lukemat 1-1. Kotijoukkueen maalintekijänä Jaakonsaaren syötöstä Aakkula. Toinen erä oli kovien rangaistusten saattelemaa. Kotijoukkueen poikkeuksellisen koviksi […]
Perjantai-iltana 23.11. Janakkalan liikuntahallissa Turengissa joukkueellä tuli täysi kymppi täyteen 1.divisioonan pelejä. Seitsemännessä pelissä LoSBia vastaan voitto tuli selkein numeroin 8-3 vaikkakin vieraat jaksoivat haastaa nousemalla 4-1 lukemista maalin päähän […]
Luu jäi LASBin käteen syyskauden päättävässä kohtaamisesta Hämeenlinnan Steelersiä vastaan. Heikon ensimmäisen erän jälkeen joukkue ei pystynyt missään vaiheessa kirimään Steelersin kahden maalin johtoa kiinni ja taistelu päättyi lopulta kotijoukkueen 6-4 […]