LASB haastoi sarjakärken uskottavasti pelin alussa, mutta toisesta erästä eteenpäin TPS meni menojaan ja latoi oranssien reppuun jälleen murskalukemat 2-11. Ottelun alku oli tunnusteleva molemmilta joukkueilta. TPS piti enemmän palloa, […]
Category Archives: Seuran uutiset
Viikon toisessa kotiottelussa LASBia vastaan asettuu sarjakärki Turun Palloseura, joten vastus ei torstaista ainakaan helpotu. Yhden yllätysvoiton TPS:sta LASB on tällä kaudella jo ottanut, joten toinen on tilauksessa. LASB pelasi […]
Lahtelaiset ottivat kuskin paikan ottelussa heti alkuun. Kun ottelua oli pelattu vähän yli kuusi minuuttia, Janne Jaanus iski kotijoukkueen 1-0 johtoon Tatu Havulan komean syötön jälkeen. Jere Sulander oli takomassa […]
LASB koki viime viikonloppuna oikean ukkosmyrskyn, kun joukkue hävisi ensin Happeelle numeroin 13-6, ja sen jälkeen kotona Inkkareille 2-11. Viikonlopun otteluista ei jäänyt paljoa käteen. Lahtelaispuolustaja Atte Raappana löysi parannuskohteen […]
Seuraavat kiinnitykset ensi kauden oranssijoukkueeseen on tehty, ja tärkeiksi sopimuksiksi voidaan ehdottomasti tituleerata näitäkin. Joukkueen sisäisen pistepörssin kärkipaikkaa pitävä Niko Einiö sekä paikkansa LASBin puolustuskalustossa vakiinnuttanut Julius Salokangas jatkavat kumpikin […]
Joulun jälkeen pelitahti F-liigan kentillä on ollut oranssien osalta hyvin rauhallinen, mutta nyt tahti alkaa taas kiristyä. Viikonlopun tuplapeleissä vastaan asettuu lauantaina Happee Jyväskylässä, ja sunnuntain kotimittelössä vieraaksi tulee Westend […]
Odotetun tasainen oli lauantai-illan kotikamppailu OLS:aa vastaan, mutta oranssit onnistuivat lopulta pitämään täydet kolme pistettä itsellään 7-6 -loppulukemin. OLS:n kolmannen erän kiri nostatti pulssia, mutta se riitti vain maalin päähän. […]
Ilolla ilmoitamme, että Tiitus Salokangas ja Tatu Havula jatkavat LASBin riveissä tämän kauden jälkeenkin. Molempien taitureiden sopimukset kattavat tulevan 2023-2024 -kauden. Kaksikko on ollut joukkueen kovimpia pistemiehiä niin kuluvalla kuin […]
Kalenterivuosi 2023 laitetaan käyntiin myös LASBin osalta tulevana viikonloppuna tuplapelien merkeissä. Perjantaina ryhmä suuntaa Espooseen Oilersin vieraaksi ja lauantaina pelataan kotona iso ottelu OLS:aa vastaan. Oranssien vuosi 2022 paketoitiin joulun […]
LASBin vuoden viimeinen sählypeli tarjosi taas tunteita moneen lähtöön, kun suurimman osan pelistä takaa-ajajana pelannut oranssiryhmä väänsi voiton FBC Turusta vasta voittolaukauskilpailun päätteeksi. FBC tarjoili isännille shokkihoitoa heti pelin alkuun, […]